Ville-Vesa Vainiola palaa Kouvolaan

MESTIS / Uutinen
Viime kaudella KooKoossa säväyttänyt ja sen myötä kesän sekä alkusyksyn ajan HIFK:sta SM-liigapaikkaa lopulta tuloksettomasti hakenut Ville-Vesa Vainiola palaa Kouvolaan.

Kuluvan viikon keskiviikkona 15.9. Mestis-kautensa vakuuttavalla 5-2-voitolla LeKistä avannut KooKoo vahvistaa kivikovaa hyökkäyskalustoaan jälleen varsin kovalla nimellä. Uusin sopimuspelaaja Ismo Lehkosen luotsaamassa kouvolalaisryhmässä on viime kaudella erinomaisesti mustapaitojen riveissä esiintynyt 25-vuotias Ville-Vesa Vainiola, joka tekee paluun Kouvolaan yksivuotisella pelaajasopimuksella.

– Olemme onnekkaita, että saimme Vainiolan takaisin ja jatkamaan siitä mihin mies viime keväänä jäi. Tottakai pyrimme jatkossa auttamaan häntä kaikin mahdollisin keinoin sille seuraavalle tasolle, Lehkonen sanoo tyytyväisenä.

– Saimme ryhmäämme mukaan todellisen "olympiaurheilijan" ja siitä syystä olemme enemmän kuin tyytyväisiä.

Kesän ja alkusyksyn ajan SM-liigasopimusta HIFK:sta try-outin kautta metsästänyt Vainiola ei lopulta kyennyt vakuuttamaan tarpeellisuudestaan helsinkiläismiehistön valmennus- saati seurajohtoa, joten edessä oli uuden joukkueen etsintä.

Valinta osui tuttuun ja ennestään turvalliseen KooKoohon, jonka paidassa Vainiola säväytti viime Mestis-kaudella 2009–2010 tekaisemalla yhteensä 46 runkosarja- ja pudotuspelikamppailussa messevät 53 (25+28) tehopistettä.

– Hienoa tulla Kouvolaan takaisin. Joukkueessa on todella hyvä henki sekä tekemisen meininki ja peli-ilo oikein huokuu pelaajista, toteaa Vainiola.

– Odotan itseltäni ja joukkueelta todella paljon. Olen todella motivoitunut ja minulla on kauhea himo kehittää itseäni. Kouvolassa on hyvä ympäristö kehittymisellä, sillä täällä on monia muitakin pelaajia, jotka haluavat mennä urallaan eteenpäin.

Vainiola pukee uusvanhan joukkueensa peliasun päälleen heti perjantain 17.9. vierasottelussa Mikkelissä, KooKoon kohdatessa 40-vuotista taipalettaan juhlivan Mikkelin Jukurit.


Tätä tullaan jälleen näkemään.

» Lähetä palautetta toimitukselle