Viisi suomalaista varattiin Kanadan junioriliigoihin

NHL / Uutinen
Kanadan pääjunioriliigat WHL, OHL ja QMJHL ovat pitäneet vuosittaisen yhteisen eurooppalaisten pelaajien varaustilaisuutensa. Tällä kertaa varattiin viisi suomalaispelaajaa, joista kolme oli maalivahteja.

Nimekkäin varatuista on ehdottomasti Ilveksessä viime kaudella kiekkoillut maalivahti Riku Helenius, joka teki Tampa Bayn kanssa juuri tulokassopimuksen. Helenius on Tampan ykköskierroksen varaus viime kesältä. Nyt hänet varasi WHL:n Seattle Thunderbirds numerolla 46. Tämä tarkoittanee sitä, että Heleniuksen ura Pohjois-Amerikassa alkaa juniorisarjoista.

Heleniuksen ohella myös toinen Ilves-taustainen maalivahti siirtynee WHL:ään, sillä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa torjunen Juha Metsolan varasi WHL:n Lethbridge Hurricanes.

Suomalaisen maalivahtikoulun arvostus ilmenee myös siinä, että kahden tamperelaisvahdin lisäksi myös Kärppien vasta 17-vuotias maalivahti Tomi Karhunen varattiin. Hänet nappasi riveihinsä OHL:n Sarnia Sting numerolla 35.

Ensimmäisenä suomalaisista varattiin HPK:n vastikään 17 vuotta täyttänyt Jyri Niemi, jonka varasi numerolla 13 WHL:n Saskatoon Blades. Suomalaisista varattiin lisäksi Jokerien puolustaja Heikki Hyvönen, jonka varasi OHL:n London Knights. Knights on vuoden 2005 CHL-mestari ja sen omistavat entiset NHL-kiekkoilijat Mark ja Dale Hunter, joista Mark toimii seuran general managerina ja Dale päävalmentajana.

Canadian Hockey League (CHL) on Kanadan kolmen pääjunioriliigan kattojärjestö. Liigat, Western Hockey League, Ontario Hockey League ja Quebec Major Junior Hockey League, jakautuvat alueellisesti ja pelaavat omat runkosarjansa ja pudotuspelinsä. Joka kevät järjestetään arvostettu neljän joukkueen Memorial Cup-turnaus, jossa mukana on kaikkien kolmen sarjan voittajat ja sen turnauksen voittaja on koko CHL:n mestari.

Jokainen kolmesta liigasta on myös levittäytynyt Yhdysvaltain puolelle, mutta Kanadassa liigan arvostus on huipussaan. Valtaosa kanadalaisista NHL-pelaajista ja valmentjista ovat ennen NHL-uraansa pelanneet tai valmentaneet joissakin kolmesta liigasta. Sarjan arvostuksesta kertoo paljon se, että entisen NHL-vahti Patrick Royn omistaman Quebec Remparts-joukkueen yleisökeskiarvo oli päättyneellä kaudella yli kymmenen tuhatta per kotiottelu.

Näissä kolmessa sarjassa eurooppalaisten pelaajien määrää on rajoitettu ja joka kesä seurat pitävät yhteisen Import Draftin, jossa varataan eurooppalaisia pelaajia. Tilaisuus järjestetään puhelinkonferenssina ja siinä on yhteensä kaksi kierrosta. Valtaosa seuroista varaa kuitenkin vain yhden pelaajan ja osa ei varaa lainkaan.

Käytännössä jokainen varauksen saanut eurooppalaispelaaja siirtyy jo samana vuonna hänet varanneeseen joukkueeseen, sillä sopimukset on useimmiten neuvoteltu jo etukäteen ja varaus on enää pelkkä muodollisuus.

» Lähetä palautetta toimitukselle