Viiden ottelun kierros NHL:ssä, Jokinen onnistui maalinteossa

NHL / Uutinen
Yön ohjelmassa oli viisi ottelua ja vain Olli Jokinen onnistui suomalaisista pisteiden teossa. Kierroksen ottelut olivat tasaisia eikä suuria maalieroja nähty. Buffalossa kotijoukkue otti voiton Bostonista.

Boston johti ottelua kolmannen erän alussa maalein 0-2, maalintekijöinä Brian Rolston sekä Josef Stümpel. Buffalo kuitenkin kiri rinnalle ja meni ohi. Ales Kotalik teki kaksi maalia, Tim Connolly sekä Miroslav Satan yhden. Ensimmäisessä erässä tuomari jakoi 44 jäähyminuuttia, niistä 40 samalla kellonlyömällä. Toinen ja kolmas erä olivat jäähyttömiä. Kotalik ampui kaksi maalia kolmannessa ottelussa peräkkäin. Boston on pudonnut jo Idässä kuudenneksi. Viimeisin voitto jumbojoukkue Atlantasta maalein 1-0 joulukuun 28.päivältä ei kerro hyvää joukkueen tasosta tällä hetkellä. Boston johti todella pitkään Itäistä konferenssia.

New Jersey voittoon Floridasta

Devils kävi nappaamassa pisteet Pantherseilta. Olli Jokinen kunnostautui tekemällä Floridan ainoan maalin kolmannessa erässä. Devilsin maalintekijät olivat Christian Berglund sekä Scott Gomez. Jokinen pelasi yli 22 minuuttia, ampui kolmesta ja tehotilastossa -1. Niklas Hagmanin vastaavat luvut ovat lähes 16 minuuttia, 0 sekä -1. Jani Hurme oli luukkumiehenä. Florida hävisi viidennen ottelunsa putkeen. Molemmilla joukkueilla on ollut viime aikoina ongelmia maalinteossa. Devils on vain kerran viimeisessä yhdeksässä pelissä tehnyt enemmän kuin kaksi maalia. Joukkueet kohtaavat uudestaan maanantaina New Jerseyssa.

Columbus voitti Canucksit ensimmäistä kertaa

Blue Jackets ei ollut ennen yön peliä ikinä voittanut Canucksia. Nyt sekin on sitten tapahtunut. Geoff Sandersson, Rick Nash ja Tyler Wright olivat historiallisen pelin maalintekijät Columbukselle. Todd Bertuzzi ja Markus Naslund Vancouverille. Columbuksen Lasse Pirjetä oli vilttimiehenä, Hannes Hyvönen sai pelata reilut 12 minuuttia, ampui kahdesti ja istui 2 minuutin jäähyn. Vancouverin Jarkko Ruutu pääsi vaihteeksi pelaamaan, 7 ja puoli minuuttia. Ruutu laukoi kerran ja istui kaksi kahden minuutin jäähyä. Sami Salo pelasi lähes 20 minuuttia Vancouverin pakistossa ja laukoi kahdesti maalia kohden.

Capitals haki pisteet Carolinasta

Washingtonin maalintekijät olivat Mike Grier, Kip Miller, Steve Konowalchuk sekä Peter Bondra. Hurricanesin ainoan teki Ron Francis. Sami Kapanen pelasi lähelle 19 minuuttia, ampui kolmesti ja oli kerran kentällä katsomassa kun kiekko meni omaan maaliin. Joukkueet ovat menossa eri suuntiin konferenssissa. Hurricanes on hiipumassa, Washington on nousussa. Carolina pelasi kotona ja kotiyleisö buuasi joukkueelle sen peliesityksistä.

Wild voittoon Coyotesista

Minnesota ei ole tällä kaudella hävinnyt kolmea peliä putkeen enempää kerralla. Nyt Wild voitti kolmen tappion jälkeen Phoenixin. Wildin maalintekijät olivat Cliff Ronning sekä Andrei Zyuzin. Mike Johnson teki Phoenixin ainoan. Teppo Numminen pelasi tutut minuutit Phoenixin puolustuksessa, 26. Joukkueen kapteeni istui yhden pienen rangaistuksen ja laukoi kahdesti kohti Wildin maalia. Ossi Väänänen pelasi hieman alle 20 minuuttia ja laukoi myös kahdesti Nummisen tapaan. Minnesotan Antti Laaksonen pelasi reilut 17 minuuttia, laukoi kerran ja sai 6 jäähyminuuttia. Viimeiset kaksi tulivat ottelun jo päätyttyä, kun hänellä oli nokkapokkaa Shane Doanin kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle