Venäjä ylivoimainen - Valko-Venäjälle maukas revanssi

MAAJOUKKUE / Uutinen
Slovenia löi päätänsä valkovenäläiseen puolustusmuuriin.
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net
Slovakian tuska jääkiekon MM-jäillä jatkuu, sillä maa koki lauantaina Venäjälle selvän 0−6-tappion A-lohkon ottelussa Kölnissä. B-lohkon puolella Pariisissa myös Valko-Venäjä otti selvän voiton sinetöimällä samalla sarjapaikkansa korkeimmalle tasolle ensi kaudeksikin.

Venäjä hallitsi ottelun avauserää täysin ja iski ottelun avausmaalin jo minuutin pelin jälkeen, kun Jevgeni Dadonov ohjasi ylivoimahyökkäyksen päätteeksi kiekon maaliin.

Slovakia ei saanut erässä aikaan kuin muutamia yksittäisiä tilanteita Venäjän päätyyn. Venäjä sen sijaan paineisti vahvasti Slovakian puolustusta ja sai karvauksen seurauksena useampia hyviä tilanteita, mutta 14 kertaa erässä torjunut Julius Hudacek oli mies paikallaan.

Erän puolivälin jälkeen Dadonov lisäsi ylivoimalla Venäjän johdon 2−0:aan saatuaan maalin takaa loistosyötön avausmaalin alustaneelta Nikita Gusevilta.

Venäjän vyöry ei vielä tuohonkaan pysähtynyt, vaan puolustaja Andrei Mironov vei viivalaukauksellaan joukkueen kolmen maalin johtoon. Maali oli 22-vuotiaalle juuri NHL-sopimuksen tehneelle puolustajalle maajoukkueuran ensimmäinen.

Toinen erä jatkui siitä mihin ensimmäinen jäi, sillä Nikita Kutšerov vei Venäjän jo 4−0-johtoon vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen.

Slovakia jatkoi taistelevaa peliään ja saikin avauserää parempia tilanteita aikaan. Varsinkin erän ainoan ylivoimansa aikana joukkueelle avautui hyviä tilanteita, kun Marcel Hascak, Michal Miklik ja Mario Bliznak pääsivät kokeilemaan lähietäisyydeltä maalintekoa, mutta Andrei Vasilevski piti kuitenkin maalinsa puhtaana.

Venäjä tehtaili erässä vielä yhden täysosuman, kun Ivan Telegin napautti kiekon pienestä kulmasta slovakkivahti Hudacekin kautta sisään muuttaen lukemiksi 5−0.

Päätöseräkin mentiin Venäjän tahdissa, eikä Slovakia päässyt juurikaan hyökkäämään koko erässä. Venäjä pyöritti kuvioitaan hyökkäyspäässä parhaimmillaan toista minuuttia yhteen menoon, mutta ajautui lopulta liian lähelle maalia.

Erän ainoa maali syntyi nelisen minuuttia ennen loppusummeria, kun slovakkihyökkääjä Tomas Zigo antoi oman maalin edustalla harhasyötön venäläispelaajan jalkoihin. Kiekko pelattiin taustalta tilanteeseen tulleelle venäläispuolustaja Vladislav Gavrikoville, joka täräytti 6−0-loppunumerot.

Valko-Venäjä otti maukkaan revanssin

Slovenian hissiliikkeen jatkuminen pääsarjan ja 1A-divisioonan välillä varmistui lauantaina, kun joukkue hävisi Valko-Venäjälle numeroin 2-5. Ensi vuonna sarjaporrasta alempana pelaavan Slovenian selkäranka katkesi toisessa erässä, jossa Valko-Venäjä takoi peräti neljä häkkiä.

Valko-Venäjän iskukyky ei varsinaisesti silmiä hivellyt, vaan pikemminkin Slovenia oli surkea ja väsyneen oloinen. Toisen kaksikymppisen aikana siltaan jäänyt Slovenia teki luvattoman paljon virheitä kiekon kanssa etenkin omissa, jonka ansiosta valkopaidat pääsivät iskemään helppojakin maaleja.

Valko-Venäjälle kaksi osumaa iskeneen ja yhden syöttöpisteen saalistaneen Aleksandr Pavlovitšin iskukyky oli slovenialaisille liikaa. Ilja Šinkevitš komppasi tehoin 1+2, Jevgeni Kovyršin ja Andrei Stas venyttivät reppua kumpikin kertaalleen.

Pääsarjasta putoavan Slovenian täysosumista vastasivat Ziga Jeglic ja David Rodman. Vaikka maan suoritus MM-kisoissa olikin heikko, ei slovenialaisten pidä laittaa päätä puskaan. Joukkue on mukana ensi talvena Etelä-Korean Pyeongchangin olympialsissa, johon se raivasi viime syksynä tiensä voittamalla ratkaisevassa karsintaottelussa juurikin Valko-Venäjän.

» Lähetä palautetta toimitukselle