Vallin vaihtaa Bluesiin, Mörskylle sopimus

LIIGA / Uutinen
Viime kaudella Suomen mestaruutta Helsingin IFK:n riveissä juhlinut Ari Vallin siirtyy Bluesiin.

Blues vahvisti jo aiemmin STT:n uutisoiman siirron tiedotteessaan. Ari Vallinin sopimus on yhden kauden mittainen. Vallin on voittanut urallaan yhteensä neljä Suomen mestaruutta.

33-vuotias kokenut puolustaja tulee paikkaamaan erityisesti Jere Karalahden jättämää aukkoa. Karalahti siirtyi viime viikolla KHL-liigan Dinamo Minskin joukkueeseen.

– Vallin tuo joukkueeseemme tarvittavaa kokemusta voittamisesta ja oikean tyyppisenä persoona uskomme hänen sopivan hyvin miehistöömme. Olemme tyytyväisiä, että saamme pelaajan, joka on voittanut neljä Suomen mestaruutta, Ruotsin mestaruuden ja nuorten maailmanmestaruuden, Bluesin urheilutoimenjohtaja Janne Vuorinen sanoo.

Blues teki myös toisen sopimuksen, sillä seuran oma kasvatti, koko kesän liigaryhmän mukana harjoitellut hyökkääjä Mika Mörsky sinetöi liigadiilin. Mörskyn, 20, sopimus kattaa alkavan kauden lisäksi optiovuoden seuraavasta.

Urheilutoimenjohtaja Vuorisen mukaan Blues kartoittaa edelleen pelaajamarkkinoita vahvistusten löytämiseksi.


Blues vahvisti Ari Vallinin sopimuksen.

» Lähetä palautetta toimitukselle