IFK - LUK
HPK - SAI
ILV - KÄR
ÄSS - JUK
OTT - COL 2.00
PHI - BOS 2.30
CGY - BUF 4.30
VAN - EDM 5.00
ARI - SJS 5.00

Vahvistuksia TuTon peräpäähän

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Joulutauolle Mestiksen kärkisijalta suunnannut TuTo on vahvistunut kahdella uudella pelaajalla. Turkulaisten riveihin liittyvät loppukaudeksi puolustaja Mikko Heiskanen sekä maalivahti Timo Lindström.

22-vuotias Heiskanen siirtyy TuToon Lahdesta. Isokokoinen puolustaja pelasi liigasopimuksestaan huolimatta alkukauden Mestistä HeKin paidassa, jossa iski 25 ottelussaan tehot 2+1.

Isossa roolissa pelanneen Heiskasen tehotilasto jäi Heinolassa 11 maalia miinukselle. Hän päätti syksynsä Pelicansissa, jossa ehti pelata yhden liigaottelun ennen joulua. Heiskanen liittyy TuTon rinkiin välipäivien tienoilla.

Maalivahtiosaston tuore nimi, 21-vuotias Lindström, matkaa puolestaan Turkuun Tshekistä, jossa hän pelasi alkukauden kakkossarjan häntäpään HC Prostejovin joukkueessa. Lindströmin peliaika joukkueessa jäi kuitenkin varsin vähäiseksi, sillä nuori veskari pääsi tositoimiin vain kolmesti, jolloin pysäytti kiekot lähes 96% varmuudella.

Helsingistä lähtöisin oleva Lindström pelasi edelliset kaksi kautta KalPassa, jossa A-junioreiden otteluiden lisäksi tilille kertyi muutama aikuisten liigakomennuskin.

Sekä Heiskasen että Lindströmin sopimukset kattavat loppukauden. TuTo uutisoi hankinnoistaan kotisivuillaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle