Vahalahti ja Kankaanperä Ruotsiin

LIIGA / Uutinen
Ruotsin Elitserien imee suomalaiskiekkoilijoita. Tällä kertaa siirtymisvuorossa ovat Jokereiden Markus Kankaanperä, joka siirtyy Brynäsiin ja TPS:n Ville Vahalahti, jonka uusi osoite on Linköping.

Ville Vahalahti, 29, siirtyy kesken sopimuskautensa Pohjanlahden länsipuolelle. Vahalahti ja TPS purkivat tulevaa kautta koskeneen sopimuksensa yhteisymmärryksessä. Vahalahti voitti TPS:n paidassa kolme Suomen mestaruutta.

Yhdeksännen kautensa turkulaisjoukkueessa kuluneella kaudella pelannut Vahalahti siirtyy Linköpingin joukkueeseen.

Markus Kankaanperä, 26, kiekkoilee seuraavat kaksi kautta Elitserienin Brynäsissä. Joukkueen urheilutoimenjohtaja Micke Sundlöv on tyytyväinen hankintaansa.

- Kankaanperä edustaa juuri sitä pelaajatyyppiä, jota olemme etsineet pitkään, Sundlöv hehkuttaa seuran kotisivuilla.

Ennen Ruotsiin siirtymistään Kankaanperä pelasi viisi kautta Jokereissa. SM-liigasta hänellä on kokemusta lisäksi JYPin ja HPK:n paidassa. Jokereissa Kankaanperä saalisti kaksi SM-hopeaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle