Vaasan Sport Oy perustettu

MESTIS / Uutinen
Mestiksen kärkijoukkueisiin kuuluva Vaasan Sport toimii ensi kaudella osakeyhtiönä

Uuden yhtiön - Vaasan Sport Oy:n - perustava yhtiökokous pidettiin 27. elokuuta. Yhtiön osakkeita merkitsi kaikenkaikkiaan 36 yritystä ja yksityistä henkilöä. Pääomaa oli tuohon päivään mennessä kertynyt yhteensä n. 286.000 € (n. 1.700.000 mk).

Osalla kauppasummaa maksetaan taustalle jäävän Sport Ry:n velkoja. Yhdistyksen vapaaehtoissa velkajärjestelyssä olevia velkoja on n. 220.000 € (n. 1.308.000 mk) ja velkojen suoritus tapahtuu vielä ennen alkavaa Mestis-kautta. Näin Sport on ensimmäisessä ottelussaan velaton seura.

Sport Oy merkitään kaupparekisteriin syyskuun 20. päivän jälkeen. Tähän saakka on vielä kaikilla halukkailla mahdollisuus merkitä Vaasan Sport Oy:n osakkeita. Mikäli kiinnostusta riittää sijoittaa jääkiekkoon on osakkeesta maksettava hinta 100 €. Osakkeenomistajat julkistetaan merkintä ajan päätyttyä.

Sport Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Kalervo Laaksoharju, varapuheenjohtajaksi Jarmo Uutela, hallituksen jäseniksi Juha Saari, Tarmo Pajuluoma, Seppo Luoto, Hans Wickström ja Anssi-Jukka Kasi.

Sport ry:n viime tilikauden (01/02) kirjanpidollinen tulos oli pitkästä aikaa positiivinen, loppusaldoksi merkattiin + 11.727 € (n. 69.730 mk).

Sport Oy lähtee täysin velattomana tulevaan sarjakauteen pelillisenä tavoitteenaan tähdätä Mestiksen kärkeen. Sportin ensimmäinen kotipeli on keskiviikkona 18.9. vastassa viime vuoden sarjakakkonen KooKoo Kouvolasta.

» Lähetä palautetta toimitukselle