Väinölä lainalle KeuPan takalinjoille

MESTIS / Uutinen
Väinölän vastuu on jäänyt Heinolassa pieneksi.
Kuva © Timo Savela
Peliitat lainaa puolustaja Ville Väinölän KeuPan riveihin.

Ville Väinölän lainasopimus keuruulaisryhmään ulottuu marraskuun maajoukkuetaukoon saakka. 20-vuotiaan puolustajalla ei tältä kaudelta vielä Mestis-pelejä ole alla, mutta Suomi-sarjan Titaaneissa hän pelannut kuusi ottelua tehoin 3+1. 

Viime kaudella puolustaja pelasi Peliitoissa 40 ottelua ja keräsi niissä tehot 5+6. Hän on pelannut urallaan myös seitsemän Liiga-ottelua Pelicansin puolustuksessa.

KeuPan puolustus kärsii loukkaantumisista, sillä tällä hetkellä sivussa ovat Sebastian Kauppila ja Jani Ollitervo. Kauppila on sivussa toistaiseksi yläraajavamman vuoksi ja alaraajavammasta kärsivän Ollitervon odotetaan palaavan kokoonpanoon vasta loppuvuodesta.

» Lähetä palautetta toimitukselle