Väänäsen kausi ohi - sairastuvalla liikennettä myös toiseen suuntaan

KHL / Uutinen
Ossi Väänänen katselee joukkueensa pelisuorituksia loppukauden katsomosta käsin.
Kuva © Matti Korpi
Puolustaja Ossi Väänänen on loppukauden sivussa leikkaushoitoa vaativan vamman vuoksi.

Jokerien isokokoinen puolustaja Ossi Väänänen pelasi tällä kaudella vain kuusi runkosarjaottelua eri loukkaantumisten takia.

Viimeksi hän oli kokoonpanossa vierasottelussa lokakuun puolivälissä.

Kokenut puolustaja on edustanut aikuisurallaan Suomessa pelatessaan ainoastaan Jokereita. Viime kaudella hän pelasi KHL:ssä 44 runkosarjapeliä ja helsinkiläisseuran kaikki kymmenen pudotuspeliottelua.

Parhaillaan käynnissä olevan maajoukkuetauon jälkeen Jokerit saa sairastuvalta takaisin kokoonpanoonsa puolustaja Daine Toddin ja hyökkääjä Tomi Mäen.

Kumpikin pelaaja loukkaantui kauden ensimmäisellä vieraskiertueella: Mäki Novosibirskissä 8. syyskuuta ja Todd neljä päivää myöhemmin Vladivostokissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle