TuTosta kaksi pelaajaa Strasbourgiin

MESTIS / Uutinen
Hyökkääjä Juho Lehtisalo sekä puolustaja Fredrik Vara siirtyvät Ranskan pääsarjaan. Molemmat edustivat viime kaudella TuToa.

Niin Lehtisalo kuin Varakin kärsivät viime kaudella loukkaantumisista. 23-vuotias Lehtisalo pelasi runkosarjassa 33 ottelua tehoin 4+9. Vara pääsi puolestaan tositoimiin vasta aivan kauden loppupuolella. Kahdeksasta runkosarjaottelustaan hän sai kasaan yhden ja kahdeksasta playoff-ottelusta kaksi syöttöpistettä.

Keväällä 2003 nuorten MM-pronssijoukkueessa pelannut Lehtisalo haki viimeisinä juniorivuosinaan paikkaa Turun molemmista pääseuroista, mutta päätyi lopulta kiekkoilemaan kaudeksi 2004-2005 Ruotsin kakkosdivariin. Ulkomaanvuoden jälkeen pienikokoinen laitahyökkääjä palasi TuToon ja yllätti monet vahvalla panoksellaan.

Vikkelä Lehtisalo iski varsinaisella tulokaskaudellaan kahdeksan ja syötti 16 maalia. Viime kaudella panos jäi kuitenkin osin loukkaantumistenkin johdosta odotettua pienemmäksi. Pudotuspeleistä hän keräsi pisteet 1+1.

Vara, 25, on puolestaan suuntaamassa ensimmäiselle ulkomaankeikalleen. Puolustaja ehti pelata Mestistä Järvenpäässä viiden vuoden ajan, kunnes siirtyi Turkuun toissa kaudeksi. Ensimmäisellä TuTo-kaudellaan Vara kuului joukkueen avainpelaajiin – ja olisi kuulunut varmasti myös viime kaudella, ellei epäonni olisi pitänyt miestä lähinnä katsomon puolella.

Suomalaislegioonaa Strasbourgin joukkueessa täydentää myös 35-vuotias hyökkääjä Tommy Flick, jolle ensi kausi on jo seitsemäs joukkueessa ja kymmenes Ranskassa. Sen sijaan joukkueen menneen kauden tehokärki, Mika Suoraniemi, jatkaa uraansa Tanskassa Herlevin riveissä. Nousijajoukkue Strasbourg sijoittui viime kaudella Ranskan pääsarjassa sijalle 12.

» Lähetä palautetta toimitukselle