TUTOssa ovet käyvät molempiin suuntiin - Tuhkanen sisään, Monto ulos

MESTIS / Uutinen
Monto palaa kasvattajaseuraansa.
Kuva © Timo Savela
TUTO tiedotti maanantaina, että se vahvistaa rivejään puolustaja Niko Tuhkasella. Hyökkääjä Joona Monto sen sijaan jättää joukkueen.

Maanantaina Pelicansista Tapparaan siirtynyt puolustaja Niko Tuhkanen jatkoi matkaansa saman tien ja kiekkoilee loppukauden lainalla TUTOn riveissä. Tuhkanen on kuluvalla kaudella pelannut 22 Liiga-ottelua Pelicansin ja Bluesin riveissä ja lisäksi myös 18 ottelua Mestistä Peliitoissa.

− Saatiin pakistoon tuntuva vahvistus vielä loppumetreillä, iso kiitos Tapparalle. Tuhkanen on hyvin jämäkkä ja tasapainoinen puolustaja, joka pystyy Mestiksessä tekemään myös pisteitä, kuvaili TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola puolustajaa.

Turkulaisseura kertoi myös tehneensä loppukauden mittaisen sopimuksen joukkueen harjoitusvahvuudessa olleen Markus Seikolan kanssa. Lisäksi maalivahti Kristian Järvinen jatkaa loppukauden lainasopimuksella TUTOssa. Joukkueen harjoitusringissä mukana ollut, loukkaantumisesta toipuva hyökkääjä Aleksi Rutanen sen sijaan ei pysty kuluvalla kaudella pelaamaan.

− Järvinen on todistanut Mestiksessä tasonsa ja meille on erinomainen juttu, että mies jatkaa tolppien välissä loppukauden, Aittola iloitsi.

Uusien sopimusten vastapainoksi TUTO menetti hyökkääjä Joona Monton, joka siirtyi loppukaudeksi kasvattajaseuransa HPK:n riveihin. 21-vuotias hyökkääjä kiekkoili turkulaisryhmässä 38 ottelua ja iski niissä tehot 4+7.

− Montolle aukesi mahdollisuus edustaa kasvattajaseuraansa Liigassa, emmekä halunneet olla esteenä. Olemme tehneet HPK:n kanssa hyvää yhteistyötä pelaajarintamalla ja tämä on toiminut molempiin suuntiin, taustoitti Aittola siirtoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle