TUTOlle uusi toimitusjohtaja TPS:n riveistä - "Todella kovaa, raakaa ja systemaattista työtä"

MESTIS / Uutinen
TUTOn johtoportaassa puhaltavat uudet tuulet.
Kuva © Antti Varonen
TUTOn uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu TPS Juniorijääkiekko ry:n toiminnanjohtaja Roope Paltta.

TUTO Hockey Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu. Toimesta väistyvän Dani Aavisen tilalle turkulaisorganisaatio pestasi TPS:n juniorikiekon parissa toimineen Roope Paltan.

Edelliset vajaat neljä vuotta Paltta on työskennellyt TPS Juniorijääkiekon toiminnanjohtajana. Palloseurassa hänen vastuualueeseensa kuuluivat muun muassa kokonaisvaltainen organisaation johtaminen ja kehittäminen, yhteistyökumppaneiden suhteiden hoitaminen ja parantaminen sekä taloushallinto.

- Varainhankinta on todella kovaa, raakaa ja systemaattista työtä. Sponsoroinnista käytän itse enemmän termiä yhteistyö. Eli se sisältää kaksi osapuolta, jotka saavat molemmat hyötyä yhteistyöstä. Sen luoviminen ja asiakkaan hyödyn ja tarpeen löytäminen ovat suuressa roolissa siinä myynti- ja bisnespuolessa, linjaa Paltta.

Tehty laadukas pohjatyö saa kiitosta uudelta toimitusjohtajalta.

- Kun luodaan strategioita ja tulevaisuuden suunnitelmia, ne pitää aina olla korkealla. Sen takia on mielestäni hienoa, että TUTOssa hallitus ja edeltäjäni ovat asettaneet kovat strategiset tavoitteet ja niitä kohti mennään ja tehdään töitä.

- Jääkiekkoihmisenä olen seurannut, miten aiempi toimitusjohtaja Dani Aavinen on tehnyt upeaa työtä nämä viimeiset neljä vuotta, kiittelee Paltta.

» Lähetä palautetta toimitukselle