TUTOlle testimiehiä maalinsuulle ja hyökkäykseen

MESTIS / Uutinen
Mäkelä esiintyi viime kaudella Mestiksessä KeuPa-paidassa.
Kuva © Timo Savela
TUTO saa riveihinsä kaksi uutta peluria, kun maalivahti Ville Runola ja hyökkääjä Juho Mäkelä saapuvat turkulaisryhmään koeajalle.

Juho Mäkelä on pelannut viime kaudet Lukon juniorijoukkueissa. Viime kaudella 21-vuotias laitahyökkääjä kokosi Lukon A-nuorissa 33 ottelussa tehot 6+5. Mäkelä pelasi kauden aikana myös 12 Mestis-ottelua KeuPassa, joissa hän viimeisteli yhden maalin.

− Mäkelän try-out tuli meille hyvään saumaan, ja on erittäin mielenkiintoista päästä mittaamaan miehen tasoa. Todella työteliäs joukkuepelaaja, joka heittää joka päivä haalarit päälle joukkueen eteen ja tuo lisää kilpailua pelipaikoista, kertoi TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola.

Raisiolaislähtöinen Ville Runola on torjunut viimeiset neljä kautta Clarksonin yliopistojoukkueessa. Viime kaudella 24-vuotias torjuja pelasi NCAA:ssa neljä ottelua torjuntaprosentilla 88,5. Ennen Pohjois-Amerikkaan siirtymistään hän pelasi TPS:n A-nuorissa.

− Runola lähti aikanaan rapakon taakse A-nuorten SM-sarjajoukkueen ykkösmaalivahdin tontilta. Pohjois-Amerikassa hän pelasi, opiskeli ja harjoitteli erittäin kovatasoisessa sarjassa. Tässä vaiheessa hänen try-out sopi meille erinomaisesti, ja hän pääsee näyttämään kykynsä seuraavan kuuden viikon aikana, Aittola kommentoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle