TuTolle lisää vahvistuksia

MESTIS / Uutinen
Mestis-mestari TuTo on kiinnittänyt lisää vahvistuksia ensi kauden miehistöönsä. Ruotsista takaisin kotimaan kamaralle palaava Christopher Dahla ja jo viime kaudella turkulaisten riveissä taistellut Arttu Virtanen pukevat vastaisuudessa TuTo-paidan päällensä.

Turkulaislähtöinen puolustaja Christopher Dahla, 21, palaa takaisin Suomeen kahden länsinaapurissa viettämänsä pelikauden jälkeen. TPS-taustainen Dahla edusti päättyneellä pelisesongilla Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaa Enköpings SK:ta, jonka riveissä hän nakutti 38 ottelussa tehopisteet 1+14. Dahlan tehosaldo oli myös varsin komea, sillä mies oli kauden päättyessä yhteensä 26 merkintää plussan puolella.

Uuden puolustajahankinnan lisäksi TuTo kiinnitti riveihinsä jo viime kaudella TuTo-faneja ihastuttaneen 23-vuotiaan hyökkääjä Arttu Virtasen, joka etenkin Mestiksen pudotuspeleissä osoittautui turkulaisille kultaakin kalliimmaksi pelaajaksi.

Virtanen siirtyi päättyneellä kaudella TPS:n riveistä TuToon toivuttuaan sitä ennen miestä pitkään vaivanneista selkävaivoista. Suurikokoinen hyökkääjä ehti siirtonsa jälkeen nakuttamaan Mestiksen runkosarjan 15 ottelussa kuusi (3+3) pistettä, jotka saivat jatkoa 11 playoff-ottelussa syntyneillä tehoilla 4+5.

− Oli hienoa tulla alkukeväästä takaisin peliareenoille, siitä kiitos kuuluu TuTolle, joka edes antoi minun yrittää. Pitkän loukkaantumisen jälkeen itsellä kävi jo mielessä koko uran lopettaminen, mutta onneksi tämä joukkue antoi mahdollisuuden. Täytyy sanoa, että pieneksi seuraksi TuTo on äärettömän toimiva seura, mietiskelee Virtanen.

− Turkuun jääminen oli minulle todella tärkeä asia, ja olen valmis pelaamaan TuTon kanssa menestyksestä myös ensi kaudella. Pitkästä aikaa pääsen treenaamaan myös kesällä, joten sen pitäisi näkyä myös pelitahdissa ja kentällä jaksamisessa.

Dahlan sopimus kattaa tulevan Mestis-kauden 2008-2009, kun taas Virtanen pisti nimensä kaksivuotiseen jatkopahviin. Nyt julkaistujen nimien myötä TuTolla on kasassa yhteensä 20 pelaajasopimusta ensi kaudeksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle