TPS:lle suunnitteilla uusi kotihalli elämyskeskukseen

LIIGA / Uutinen
Saku Koivu on yksi jättihankkeen sijoittajista.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Turun ratapiha-alueelle on suunnitteilla elämys- ja urheilukeskus, joka toisi TPS:n toiminnalle kansainvälisestikin suuret puitteet.

VR Groupin käynnistämän monitoimikeskushankkeen taustalta löytyvät Saku Koivun lisäksi Supercellin perustajat Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja.

− Haluamme olla monipuolisesti mukana kehittämässä Turkua liike-elämän, kaupan, asumisen, kulttuurin ja matkailun vetovoimaisena keskittymänä. Turku Ratapiha -hanke antaa erinomaisen mahdollisuuden kotikaupunkimme kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.

Esiselvitysryhmän suunnitelmien mukaan tapahtumakeskus saataisiin käyttöön 2020-luvulla. Tavoitteena keskuksella on kehittää alueen liike-elämää lisäämällä Turun vetovoimaa tarjoamalla perhematkailuun lisää elämyksiä ja keskittämällä yleisötapahtumia.

Sijoittajakolmikon mukaan keskus avaisi uusia mahdollisuuksia edistää jääkiekon ja muun urheilun kehittymistä Turussa. 

− Toteutuessaan tämä hanke luo myös HC TPS:n toiminnalle maailmanluokan puitteet ja erinomaiset edellytykset kehittyä Euroopan huippuseuraksi, jonka toimintaympäristöstä tullaan hakemaan oppia läheltä ja kaukaa. 

Esiselvitys ja suunnitelma esitettiin Turun kaupunginhallitukselle maanantaina. Seuraavaksi edessä ovat neuvottelut VR Groupin omistaman alueen käytöstä, kaavoituksesta ja kaupungin osallistumisesta hankkeeseen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

» Lähetä palautetta toimitukselle