Torino: Ruotsi kurmuutti Kazakstania, Latvia venyi tasapeliin

MAAJOUKKUE / Uutinen
Miesten olympiakiekko saatiin vihdoin ja viimein käyntiin kuuden ottelun voimin. Ennakkosuosikit eivät juuri antaneet yllättäjille sijaa. Ainoastaan Latvia onnistui venymään tasapeliin USA:ta vastaan.

Kazakstan – Ruotsi 2-7

Ruotsi ei juurikaan antanut turnauksen avausottelussa Kazakstanille voittomahdollisuuksia. Tre Kronor teki ensimmäisessä erässä kolme maalia, ja ottelu oli ohi. Ensimmäisen maalin viimeisteli Daniel Tjärnqvist, toisen Daniel Alfredsson ylivoimalla ja kolmannen Henrik Sedin.

Kazakstanin toiveet heräsivät toisen erän alussa Jevgeni Koreskovin tehtyä maalin, kun vain 17 sekuntia oli toista erää pelattu, mutta Ruotsi ei antanut maalin häiritä. Joukkue teki erässä neljä maalia, joista vastasivat Per-Johan Axelsson, Mats Sundin ylivoimalla, Henrik Sedin sekä illan toisella osumallaan Daniel Tjärnqvist. Vladimir Antipin kaunisteli numeroita kolmannessa erässä ohitettuaan Stefan Livin.

Myös Kanada aloitti voitolla

Italia-Kanada 2-7

Kanada näytti joutuvan tiukoille Italiaa vastaan, kun se sai ottelun ensimmäisessä erässä hieman yllättäen aikaiseksi vain yhden osuman. Siitä vastasi Calgary Flamesin Jarome Iginla. Vielä kummallisemmaksi peli meni toisen erän alussa, kun Italia yllättäen tasoitti pelin, maalintekijänä Jason Girone.

Kanada ei yllättävästä tasoituksesta hämääntynyt, vaan Dany Heatley vei nikkarit uudelleen johtoon jo reilua minuuttia myöhemmin. Kanada tehtaili toiseen erään vielä neljä osumaa, maalintekijöinä Shane Doan, toisen kerran Iginla, Martin St.Louis sekä Brad Richards. Italian 2-6 kavennuksesta vastasi John Parco.

Kolmannen erän ainoaksi maaliksi jäi Joe Thorntonin osuma ja näin ennakkosuosikki Kanada vei helpohkosti voiton. Ottelun kulusta kaiken kertoo maalivahtien torjuntalukemat. Italian maalilla Jason Muzatti torjui seitsemästä päästetystä huolimatta 43 kertaa ja Kanadan maalilla Martin Brodeur ainoastaan 18 kertaa.

Saksa pyristeli Tshekkiä vastaan

Saksa-Tshekki 1-4

Tshekin avausottelu sai murheellisen alun, kun ykkösvahti Dominik Hasek loukkasi nivusensa jo ottelun alkuminuuteilla ja ajassa 9.25 hänen tilalleen tuli Tomas Vokoun. Oliko Vokoun vielä hieman hermostunut tai jotain muuta, mutta ottelun ensimmäisen maalin teki Saksa. Ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla Tino Boos viimeisteli Aleksander Sultzer.

Toronto Maple Leafin puolustaja Tomas Kaberle päästi kahdella osumallaan Tshekin piinasta toisessa erässä ja kun vielä Jaromir Jagr ja David Vyborny viimeistelivät osuman mieheen, oli ottelu selvä. Edes Milan Hejdukin epäonnistunut rangaistuslaukaus ei onnistunut pilaamaan Tshekkien riemua.

Slovakia ratkaisi erikoistilanteista

Venäjä-Slovakia 3-5

Venäjän ja Slovakian välisessä ottelussa tehtiin kolme ylivoimamaalia. Ottelun ratkaisi se, että niistä kaksi teki Slovakia. Venäjä johti peliä kuitenkin ensimmäisen erän jälkeen, kun Pavel Datjsuk ja Aleksei Kovalev tekivät maalin mieheen. Slovakian ja koko ottelun avausmaalin viimeisteli Pavol Demitra.

Toisessa erässä tehtiin niitä ylivoimamaaleja. Ensin osui Lubomir Visnovski ja sen jälkeen Venäjän Aleksandr Ovetshkin. Slovakian johtoon vei ohjaamalla maalin edestä illan toisen osumansa Pavol Demitra. Maali oli ylivoimamaali.

Kolmannessa erässä shown varasti Marian Gaborik, joka viimeisteli kaksi hyvin samankaltaista osumaa. Molemmissa Gaborik toi yksin kiekon sisään alueelle ja ampui kiekon verkoon. Loppulukemat Slovakialle siis 3-5.

Latvia venyi tasapeliin

Latvia – USA 3-3

Latvia järjesti kisojen ensimmäisen kiekkoyllätyksen, kun se onnistui venymään tasapeliin USA:ta vastaan. Alku mentiin kuitenkin USA:n tahdissa. Brian Gionta ja Craig Conroy tekivät minuutin sisään maalin mieheen, mutta Latvian Aleksandrs Nizivijs kavensi vielä ennen erän loppua.

Toisessa erässä oli Latvian pikamaalien vuoro, kun ensin Atvars Tribuncovs viimeisteli ylivoimalla ja 40 sekuntia myöhemmin Herberts Vasiljevs vei Latvian ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. USA:n tasoitus tuli kolmannen erän alkuun Jordan Leopoldin toimesta. Kun enempää osumia ei nähty, pisteet tasattiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle