Toni Porkka palaa Lukkoon

LIIGA / Uutinen
Pitkin kevättä raumalaisia kiekkojännäreitä askarruttanut tilanne Toni Porkan ensi kauden suunnitelmista saivat lopulta ratkaisun, kun Lukko tiedotti eilen solmineensa Porkan kanssa kaksivuotisen sopimuksen.

Lukko odottaa Porkan tuovan joukkueen puolustukseen kovuutta ja johtajuutta. Tässä hän korvaakin täydellisesti niin TPS:n paitaan vaihtaneen Tuomas Grönmanin kuin kotimaahansa palanneen Dan Smithinkin. Edellisellä Lukon visiitillään Porkka toimi joukkueen kapteenina, ja kapteenistoon mies kuulunee myös ensi kaudella.

32-vuotias Porkka lähti kasvattajaseurastaan Saksaan keväällä 1996 voitetun pronssimitalin jälkeen. Ensimmäiset viisi kautta "Tonto" puolusti Frankfurt Lionsin takalinjoilla mutta vaihtoi vuosi sitten maisemaa. Siirto Kölner Haie-joukkueeseen kannatti, sillä Haiden riveissä Porkka voitti Saksan mestaruuden. Lukon, Frankfurtin ja Kölnin lisäksi Porkka on edustanut kolmen kauden ajan myös AHL:ssa pelaavaa Hershey Bearsia, ja Herseyn keikalta Porkan haaviin tarttui myös Angela-vaimo, jonka kanssa Porkalla on kaksi lasta.

Lukko on edelleen kiinnostunut myös toisen oman kasvattinsa, Erik Hämäläisen, palveluksista. Päättyneen kauden Sveitsin Langnaussa pelannut Hämäläinen on neuvotellut Lukon kanssa, mutta ainakin vielä toistaiseksi tilanne on täysin avoin.

Lukko jatkaa pelaajien etsimistä ensi kauden joukkueeseensa myös Pohjois-Amerikasta, josta valmentaja Ismo Lehkosen seulan on läpäissyt lukuisa määrä pelaajia. Joukossa on sekä puolustajia että hyökkääjiä, joista ensi kaudeksi on tarkoitus pari vahvistusta ottaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle