Tommi Niemelä loppukaudeksi K-Vantaaseen

MESTIS / Uutinen
Hyvinkään Ahmojen ykkösmaalivahti Tommi Niemelä, 20, pelaa loppukauden Kiekko-Vantaan riveissä. Jo aiemmin viikolla huhuttu siirto varmistui tänään perjantaina.

HIFK:sta lähtöisin oleva Tommi Niemelä pelaa parhaillaan debyyttikauttaan Mestiksessä. Hän nousi Ahmoissa pienten alkuvaikeuksien jälkeen joukkueen kiistattomaksi ykkösmaalivahdiksi. Niemelän torjuntaprosentiksi 17 Ahmoissa pelatussa ottelussa jäi 88,59.

Niemelän syksyä häiritsi varusmiespalvelus, jonka hän sai vuoden vaihteessa päätökseen.

K-Vantaan maalia eilisessä Haukat-pelissä vartioinut Tapparan Sasu Hovi jatkaa vantaalaisryhmässä vielä toistaiseksi. Hän palaa kirvesrintoihin kuitenkin viimeistään tammikuun lopussa.

Vantaan maalivahtipulaa joulukuussa paikkaamaan hälytetty Jani Riihinen palaa kakkosdivisioonaan HC Keravan joukkueeseen. K-Vantaan seurajohto oli Riihisen esityksiin tyytyväinen, ja hänen kanssaan on keskusteltu yhteistyön jatkamisesta ensi kaudella.

» Lähetä palautetta toimitukselle