Tommi Huhtala Ilveksestä Ässiin

LIIGA / Uutinen
Ilveksessä pienelle peliajalle jäänyt hyökkääjä Tommi Huhtala siirtyy Porin Ässiin. Huhtalan sopimus on kaksivuotinen.

Ilveksessä koko junioriaikansa pelannut 19-vuotias Huhtala on jo kahden kauden ajan kuulunut Ilveksen SM-liigajoukkueen kokoonpanoon, vaikka peliaika erityisesti viime kaudella jäi varsin pieneksi. Tehopisteitä syntyi 51 ottelussa viisi (2+3).

- Tommi Huhtala kuuluu ikäluokkansa parhaimmistoon Suomessa. Hän täydentää hyvin omia nuoria pelaajiamme. Huhtalan kiekollinen lahjakkuus on meillä tiedossa ja haluamme kehittää hänestä monipuolisen pelaajan joukkueeseemme, kommentoi Ässien toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki.

Urallaan Suomea alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa edustanut ja A-nuorissa SM-kultaa voittanut Huhtala on toisen polven jääkiekkoilija. Isä-Jarmo pelasi SM-liigaa aikanaan Kärppien, Lukon sekä Ilveksen riveissä ja oli mukana voittamassa Ilveksen edellistä Suomen mestaruutta keväällä 1985.

» Lähetä palautetta toimitukselle