Titaanit täydensi miehistöään

MESTIS / Uutinen
Mestiksen karsintasarjan voiton kautta paikkansa tulevalla kaudella 2008–2009 Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla säilyttänyt Kotkan Titaanit julkisti neljä uutta pelaajasopimusta. Titaanien punaisessa sotisovassa jatkavat myös ensi kaudella Kai Tillanen, Mikko Haapanen ja Toni Mäkinen, jotka saavat uudeksi joukkuekaverikseen jo aiemminkin Kotkassa pelanneen Roope Mustosen. Julkistetut pelaajasopimukset ovat yhden vuoden mittaisia.

Päättyneellä Mestis-kaudella punanuttujen ykkösmaalivahtina varsin omintakeisella tyylillä torjunut Kai Tillanen saa myös jatkossa paljon vastuuta veräjän suulla miehen iskettyä nimensä kotkalaisseuran tarjoamaan jatkosopimukseen.

Tillanen pelasi viime kaudella ensimmäistä kertaa urallaan selkeässä ykkösvahdin roolissa kotkalaisjoukkueen tolppien välissä yhteensä 35 ottelua torjuntaprosentilla 90,45. Etenkin karsinnoissa komeasti onnistuneen 27-vuotiaan maalivahdin jatkosopimus oli tärkeä asia Titaanien kannalta.

– Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että saimme "Kaitsun" jatkamaan täällä, sillä ottajia olisi varmasti ollut muuallakin. Tillanen on ehdottomasti yksi tärkeimmistä palasista ensi kauden joukkuepalapelissämme, toteaa Titaanien toiminnanjohtaja Tuomas Haanpää.

Maalivahti Tillasen lisäksi Titaanit tilkitsi peräpäätään kahdella miehellä, kun nuoret puolustajat Mikko Haapanen, 21, ja Toni Mäkinen, 22, rustasivat puumerkkinsä toiminnanjohtaja Haanpään heille tarjoamiin sopimuspapereihin.

Viime kaudella pahoista loukkaantumisista kärsinyt Haapanen ei ehtinyt edustaa Titaaneita kuin neljässä sarjapelissä, joissa miehelle ei tehopisteitä merkattu. Vaasan Sportista tammikuun alussa Kotkaan siirtynyt Mäkinen sitä vastoin urakoi punanuttujen pakistossa yhteensä 20 ottelun verran merkkauttaen niissä tehopisteet 2+3.

– Toni osoitti viime kaudella pystyvänsä pelaamaan hyvää peruspeliä Mestiksessä ja mies onkin ollut alusta asti mukana ensi kauden kaavailuissamme. Mäkinen luutii hyvällä tasolla illasta toiseen ja tekee äärettömän vähän virheitä, joten hän on meille tulevalla kaudella erittäin arvokas pelaaja, kommentoi Haanpää.

– Haapasen kausi jäi harmittavan lyhyeksi. Miehessä on ainesta johtavaksi kiekolliseksi puolustajaksi ja nyt on aika lunastaa odotuksia. "Mikki" tuo oikealta laukovana kiekollisena pelaajana syvyyttä alakertaamme roppakaupalla.

Hyökkäykseen uusvanha tuttavuus

Neljäs nimi nyt julkaistussa sopimusryppäässä oli Titaanien värejä jo Suomi-sarjassa kaudella 2006–2007 menestyksekkäästi kantanut KalPa-kasvatti Roope Mustonen, 25, joka vietti viime kauden Raahessa. Suomi-sarjajoukkue Raahe-Kiekon ratkaisupelaajiin kuulunut Mustonen ehti nakuttaa 12 ottelussa varsin messevät tehot 10+19 ennen kauden ikävästi päättänyttä polvivammaa.

– Roope palaa Kotkaan vuoden tauon jälkeen ja hän on varmasti valmis jatkamaan siitä mihin täällä edelliskaudella jäi. Mustonen on esimerkillinen urheilija ja hyvä kahdensuunnan pelaaja. Viimekautisten tehojen valossa mieheltä on lupa odottaa hyviä tehoja myös Mestiksessä, Haanpää kertoo.

Muiden Mestis-joukkueiden tavoin myös Kotkassa valmistaudutaan kovalla tohinalla tulevaan kauteen 2008–2009 ja joukkueen perustusten luominen etenee varsin suunnitellun kaavan mukaan. Haussa on toiminnanjohtaja Haanpään mukaan vielä ykkösketjun ratkaisupelaajia. Titaanit pyrkii julkaisemaan vielä toukokuun aikana 3-6 sopimusta mahdollisuuksien mukaan.

– Titaanit valmistautuu tulevaan Mestis-kauteen kovaa vauhtia. Tiettyjä ongelmia on kivikkoisella tiellä, mutta ne eivät ratkaisevasti vaikuta tulevaan kauteen. Kotkassa pelataan Mestistä kaudella 2008–2009, tuumii Haanpää.

– Joukkueen rakentaminen on aikataulussa. Tulemme kiinnittämään toukokuun aikana vielä 3-6 pelaajaa ja sen jälkeen katsomme rauhassa tilannetta. Olemme onnistuneet melko hyvällä prosentilla pitämään ne pelaajat jotka haluamme, ja nyt on aika keskittyä menetysten paikkaamiseen ja joukkueen suoritustason nostamiseen.

Suureen rooliin kotkalaisjoukkueessa kaavailtu taitosentteri Jaakko Viljanen livahti Hermeksen päävalmentajaksi Titaanien valmennuspäällikön paikalta siirtyneen Marko Sykön vanavedessä Kokkolaan, mutta Kotkassa ei tästä huolimatta jääty surkuttelemaan tärkeän pelaajan menetystä.

– "Jalla" siirtyi valitettavasti Hermekseen, joten tuon aukon paikkaaminen on ensiarvoisen tärkeää. Lisäksi ulkomaalaispelaajat veivät mennessään aimo annoksen kokemusta ja pisteitä. Haussa on ykköskenttään sentteri, pakki sekä laituri ja näihin hankintoihin keskitämme nyt paljon voimavaroja, päättää Haanpää.

» Lähetä palautetta toimitukselle