Titaaneille Mestis-apuja Kouvolasta ja Mikkelistä

MESTIS / Uutinen
Jukurivahti Kai Tillanen ja KooKoossa hyökännyt Jami Miettinen vahvistavat Kotkan Titaaneja viikonlopun otteluissa. Seura tiedotti lainapesteistä kotisivuillaan.

Jaakko Suomalaisen varjoon jäänyt Kai Tillanen on pelannut tällä kaudella vain kahdessa Mestis-ottelussa. 24-vuotias maalivahti on pelannut aiemmin urallaan Mestistä myös Hyvinkään Ahmoissa, Suomi-sarjasta miehellä on kokemusta muun muassa Varkaudesta. Kotkalaisten ykkösvahtina syksyn aloittanut Jaakko Valkama on koko loppukauden sivussa ja myös Janne Kari-Koskinen on kärsinyt pikkuloukkaantumisista.

SaPKosta Kouvolaan täksi kaudeksi siirtynyt Jami Miettinen vierailee Kotkassa jo toistamiseen tämän syksyn aikana. Kuopiolaislähtöinen keskushyökkääjä on pudonnut KooKoossa kokoonpanon ulkopuolelle ja saattaa onnistuessaan pelata Kotkassa loppukaudenkin. Miettinen jäi 11 pelaamassaan Mestis-ottelussa ilman tehopisteitä.

Suomi-sarjan etelälohkon keskikastissa majailevan Titaanien ohjelmassa on viikonloppuna länsirannikon reissu. Joukkue kohtaa lauantaina VT-HT:n ja sunnuntaina VG-62:n.

» Lähetä palautetta toimitukselle