Timo Kuuluvainen pohjoiseen

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Timo Kuuluvainen siirtyy ensi kaudeksi Pohjois-Suomeen. Jukurien edelliskauden kapteenin siirrossa merkittävää roolia näyttelee Oulun Kärppien ja Kajaanin Hokin välinen yhteistyö.

Laitahyökkääjä Timo Kuuluvainen pelaa ensi kaudella Pohjois-Suomessa. Edelliskaudella Mikkelin Jukurien kapteenina toiminut Kuuluvainen siirtyy pohjoisen kiekkokaukaloihin Kajaanin Hokin ja Oulun Kärppien yhteistyön kautta.

Kuusankoskella syntynyt 24-vuotias hyökkääjä on pelannut urallaan aikuisten tasolla KalPassa, Koo-Veessa ja Jukureissa. Voimahyökkääjänä tunnettu Kuuluvainen edusti juniorivuosinaan myös Tapparaa. Päättyneellä kaudella Kuuluvainen sijoittui Mestiksen pudotuspelien pistepörssissä toiseksi saldottamalla 11 ottelussa pisteet 6+7=13. Kuuluvainen on urallaan ehtinyt pelata myös 55 SM-liigaottelua.

– Kuuluvainen tulee pohjoiseen Kajaanin Hokin ja Oulun Kärppien yhteistyön tuloksena. Hän harjoittelee kesän Oulussa, ja syksyllä katsotaan aukeaako pelipaikka liigaan vai debytoiko mies Hokki-paidassa. Olen erittäin iloinen, että Kuuluvainen valitsi osoitteekseen Pohjois-Suomen, Hokin manageri Olli-Pekka Hakkarainen muotoili yhteistyön kuvioita seuransa tiedotteessa.

– Paikasta auringossa tässä lähdetään tietysti taistelemaan. Haaste on varmasti kovin mahdollinen, mutta ei tässä haasteita ole ennenkään pelätty. Tämä järjestely takaa sen, että pelejä on ensi kaudella joka tapauksessa luvassa, kommentoi olkapääleikkauksesta toipuva Kuuluvainen Jatkoajalle.

» Lähetä palautetta toimitukselle