Timo Kuuluvainen jatkaa Bluesissa kauden loppuun

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Espoon Bluesissa muutaman ottelun mittaisella lainasopimuksella kiekkoillut Timo Kuuluvainen jatkaa espoolaisseurassa kevääseen saakka.

Kuuluvainen, 25, aloitti kautensa Mestiksessä Kajaanin Hokin riveissä. Pelaamissaan 30 ottelussa Kuuluvainen teki tehot 11+9=20 ja keräsi jäähyjä 20 minuuttia.

Joulukuun puolivälissä Kuuluvainen siirtyi lainasopimuksella Bluesiin paikkaamaan espoolaisten miehistöpulaa. Kuuluvainen taisteli pelaamissaan kolmessa otteluissa niin hyvin, että Blues tarjosi miehelle loppukauden kattavan sopimuksen.

Blues ja Hokki pääsivät sopimukseen Kuuluvaisen siirtymisestä hyvässä yhteistymmärräyksessä. Hokin manageri Olli-Pekka Hakkaraisen mukaan Kuuluvaisen siirtyminen mahdollistaa Kajaanissa taloudellisen panostamisen loppukauteen.

– Hokin kilpailukyvystä voidaan pitää huolta, mutta eihän vastaavanlaisen taistelijan ja omalla työllään sytyttäjän löytäminen ole mitenkään itsestään selvää, Hakkarainen arvioi.

Espoosta Kajaanin suuntaan matkaa samassa yhteydessä 19-vuotias puolustajalupaus Anssi Virkki kahden viikon mittaisella koeaikasopimuksella. Virkki on kuluvalla kaudella pelannut pääasiassa A-junioreissa, mutta on edustanut myös SaPKoa kahden ottelun ajan Mestiksessä.

» Lähetä palautetta toimitukselle