Tarvainen lähtee SaiPasta, Pukka ja Jasko jatkavat

LIIGA / Uutinen
Puolustaja Mikko Pukka jatkaa SaiPassa kauden loppuun saakka. Kokenut hyökkääjä Jussi Tarvainen sen sijaan ei enää pue SaiPan paitaa päälleen. SaiPa on lisäksi käyttänyt Tomas Jaskon sopimuksessa olleen kahden vuoden option ja Jasko jatkaa Lappeenrannassa kevääseen 2011 saakka.

SaiPan puolustajapulaa pätkäsopimuksella paikkaamaan tullut Pukka jatkaa joukkueen riveissä kauden loppuun sakka. Pukka osoitti kahdeksan pelin pätkällään vahvistavansa SaiPan puolustusta vaikka ei tehopisteille päässytkään.

SaiPa ja Jussi Tarvainen ovat yhteisymmärryksessä purkaneet loppukautta koskevan pelaajasopimuksen. 37 ottelun tehot 6+8 eivät olleet sitä mitä SaiPa mieheltä odotti. Viimeisen viikon Tarvainen on ollut selkäkrampin takia sivussa tositoimista.

Tomas Jasko tuli SaiPaan joulukuun alussa ja on pelaamissaan 17 ottelussa tehnyt tehot 2+7. Jaskon alunperin kevääseen saakka ulottuvassa sopimuksessa oli kahden vuoden optio ja SaiPa päätti käyttää tuon option.

» Lähetä palautetta toimitukselle