Tapparassa lisää jatkosopimuksia

LIIGA / Uutinen
Tapparan tulevan kauden sopimuskuviot selkiytyvät ensisestään, kun kolme omaa kasvattia, Petri Koskinen, Jarkko Pyymäki ja Mikko Pukka, tekivät tänään vuoden mittaiset jatkosopimukset.

Huhtikuussa 21 vuotta täyttävä Koskinen esiintyi viime kaudella 52 liigaottelussa ja saalisti 4+7=11 tehopistettä. Tuleva kausi on vasemmassa laidassa viihtyvälle Koskiselle kolmas Tapparan liigamiehistössä.

22-vuotias Pyymäki aloittaa syksyllä toisen kautensa Tapparassa. Viime kaudella entinen Tapparan A-juniorikapteeni oli mukana 49 ottelussa tehoilla 1+2=3. Rooli jäi varsin pieneksi 13. hyökkääjänä ja neloskentässä. Pelituntumaa tuli myös 4 ottelun verran Mestiksen Kiekko-Vantaan riveissä.

21-vuotias Pukka luutii Tapparan peräpäässä syksyllä jo viidettä kautta. Viime kaudella ensimmäistä kertaa pitemmäksi ajaksi rosteriin tunkeutunut puolustaja teki 37 ottelussa 4+2=6 tehot. Myös Pukka käväisi Pyymäen tavoin pelaamassa Kiekko-Vantaassa 8 ottelun verran.

Aiemmin eilen Tappara tiedotti Teemu Nurmen 3 vuoden jatkosopimuksesta.

» Lähetä palautetta toimitukselle