Tapparalle neljä uutta pelaajaa

LIIGA / Uutinen
Tappara on julkaissut tänään sopimukset neljän uuden pelaajan kanssa. Jyrki Välivaara, Pasi Puistola ja Esa Pirnes siirtyvät uusina niminä kirvesrintoihin. Paluun Tappara-paitaan tekee Tuomas Reijonen.

Jyrki Välivaara jatkaa pelaajien kiertokulkua Jyväskylästä Tapparaan. Välivaara on monipuolinen ja varsin isokokoinen puolustaja, jonka liike on hyvällä tasolla. Välivaara taitaa myös viivapelaamisen varsin hyvin, vaikka viime kausi ei tältä osin mennytkään täysin putkeen. Kuusi maalia ja kymmenen syöttöä viime kaudella kertovat kuitenkin myös kiekollisesta osaamisesta.

Pasi Puistola palaa Tampereelle yhden Ässissä vietetyn kauden jälkeen - tällä kertaa kuitenkin naapurin paitaan. Puistola sai lähteä viime kauden alussa patapaitoihin, kun otteet kaukalossa ja palkkapussi eivät korreloineet. Puistola, 22, on hyvä kahden suunnan puolustaja. Parhaat pisteensä Ilves-kasvatti on nakutellut tulokaskaudellaan, 3+13=16. Puistola onnistui myös hyvin kaudella 1998-99 EHL:ssä. Tuolloin hän latasi viidessä ottelussa neljä maalia, ja yhden syötön. SM-liigassa kausi ei kuitenkaan onnistunut yhtä hyvillä tehoilla.

Ehkä kovin nimi Tapparan hankinnoissa on oululaislähtöinen keskushyökkääjä Esa Pirnes. Pirnes teki toissakaudella loistavan tulokaskauden SM-liigassa keräten peräti 15+24=39 pistettä. Tälle kaudelle 24-vuotias keskushyökkääjä taantui hieman ja saldoksi jäi vaatimattomampi 10+8=18. Pirneksellä on kuitenkin todella paljon potentiaalia hän taitaa erinomaisesti niin kiekollisen pelin kuin puolustuspään tehtävät. Pirnes kamppaili myös pitkään paikasta Suomen MM-kisajoukkueessa, mutta hävisi taistelun viime metreillä kokeneemmalle Toni Sihvoselle.

Tapparalaisille jo tuttu pelimies on Tuomas Reijonen. Pienikokoinen sähäkkä laituri tekee paluun Tapparaan vietettyään kaksi kautta Kokkolan Hermeksessä ja Lappeenrannan SaiPa:ssa. "Tuoppi" on kova työntekijä ja sai myös kiekollisia onnistumisia Lappeenrannasta tehden uransa parhaat pistelukemat SM-liigassa, 9+11=20.

Puistolan, Välivaaran ja Pirneksen sopimukset ulottuvat kevääseen 2003 ja sisältävät vielä option kaudesta 2003-04. Reijosen sopimus on yksivuotinen.

Myös Tapparan maalivahtiosasto sai selkeyttä, sillä kakkosmaalivahdin paikasta jatkossa tappelevat nuoret Sasu Hovi, Håkan Danielsson sekä Jere Myllyniemi.

» Lähetä palautetta toimitukselle