Tapolan aikakauden ensimmäiset vahvistukset - Kankaanperä jatkaa Tapparassa

LIIGA / Uutinen
Oranssi paita vaihtuu oransseihin housuihin.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Tampereen Tappara on tehnyt sopimuksen Jere Karjalaisen kanssa. Lisäksi rinkiin liittyy kolme pelaajaa koeajalle. Tappara käytti myös Markus Kankaanperän sopimuksessa olleen option.

Tiistaina päävalmentajaan vaihtanut Tappara on tehnyt kahden vuoden sopimuksen HPK:ssa viime kaudella kiekkoilleen Jere Karjalaisen, 21, kanssa.

Lisäksi tuoreen päävalmentaja Jussi Tapolan harjoitusrinkiin liittyvät koeajalle maalivahti Aaro Peltonen, hyökkääjä Henri Tuominen sekä puolustaja Aleksi Elorinne.

Kahta Liiga-seuraa viime kaudella edustanut Karjalainen pelasi yhteensä 19 ottelua, joissa syntyivät yhteispisteet 3+4. Karjalainen siirtyi kesken kauden Jokereista HPK:hon. Hän edusti kauden aikana Peltosen, 24, tavoin myös Kiekko-Vantaata.

Tuominen, 22, voitti viime kaudella Mestiksen mestaruuden KooKoon paidassa. Elorinne, 24, pelasi Joensuussa Jokipoikien riveissä.

Samalla Tappara tiedotti käyttäneensä Markus Kankaanperän sopimuksessa olleen option ja puolustaja pelaa seurassa kauden 2014-2015.

» Lähetä palautetta toimitukselle