Tanska väänsi kaksi pistettä, mailataituri da Costa upotti Valko-Venäjän

MAAJOUKKUE / Uutinen
Stephane da Costan veivit voittomaalikisassa villinnyttivät kotiyleisön.
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net
Tanska ja Ranska juhlivat perjantaina iltaotteluissa kahta pistettä. Tanska kairasi voiton jatkoajalla, kisaisäntä Ranska sen sijaan pääsi juhlimaan jälleen voittoa voittomaalikisan jälkeen.

Saksa aloitti vahvasti ottelun Tanskaa vastaan. Erän avauspuoliskon lopulla joukkue meni nopeaan tahtiin 2-0-johtoon, kun Patrick Reimer ja Brooks Macek ohittivat Sebastian Dahmin Tanskan maalilla.

Kokonaisuudessaan erä oli kuitenkin melko tasainen, ja Tanskakin pääsi peliin mukaan erän jälkimmäisellä puoliskolla. Joukkue tulikin tasoihin kahdella pikamaalilla Fredrik Stormin ja Morten Poulsenin osuttua maalipuiden väliin 25 sekunnin välein.

Tanskan erän lopun vahva ote kesti myös toisen erän alkuun, jota joukkue hallitsi hienokseltaan. Erän edetessä ottelu kuitenkin jälleen tasoittui, ja peli aaltoili päästä toiseen.

Molemmille tarjoutui erässä mahdollisuus siirtyä johtoon kahden miehen ylivoimalla, mutta erikoistilanteet eivät tulosta tuoneet. Tanska sai omasta ylivoimastaan hyvän vyöryn aikaan ja myös sen jälkeen peli pyöri pitkään Saksan alueella, mutta tulosta ei tullut.

Päätöserässä ottelun hallinnan otti Saksa, joka pääsi testaamaan tanskalaisvahti Dahmia peräti 12 kertaa. Saksan maalilla Danny Aus Den Birken selvisi maalillaan puolestaan vain neljällä torjunnalla.

Lähimmäksi saksalaisista maalia pääsivät valtavia minuutteja kellottanut puolustaja Christian Ehrhoff, joka kilautti tolppaan sekä Reimer, jolla oli viime sekunneilla loistopaikka hyvän kuvion päätteeksi. Dahm kuitenkin venyi Reimerin yrityksen tielle.

Saksa hallitsi myös jatkoaikaa ja Dennis Seidenbergille avautuikin maalin kulmalle loistotilanne iskeä ratkaisu. Dahm torjui kuitenkin laukauksen ja peli kääntyi toiseen päähän, jossa Peter Regin upotti läpiajosta 3−2-voittomaalin.

Mailataituri da Costa upotti Valko-Venäjän

Ranskan ja Valko-Venäjän tunteikas ja vuoristoratamainen kamppailu venyi pitkäksi päättyen vasta voittomaalikilpailussa isäntämaan hyväksi numeroin 4−3.

Kamppailun neljännessä parissa ratkaisseen kisan sankari oli taiturimainen Stephane da Costa, joka venytti reppua Kevin Lalanden takana kummallakin yrittämällään.

Isännille varsinaisella peliajalla maalasivat Sacha Treille, Damien Fleury ja Pierre-Edouard Bellemare, Valko-Venäjän maalit olivat Aleksandr Pavlovitšin, Jegor Šharankovitšin ja Alexander Kulakovin käsialaa.

Loppuun asti jännittävässä ottelussa nähtiin muutamia kohauttavia hetkiä. Ranskan Loic Lamperier löi toisessa erässä Pavlovitšia haaroihin selviten kuitenkin ihmeen kaupalla ilman rangaistusta.

Loppuhetkillä puolestaan kohauttivat Valko-Venäjän kaksi tolppaa, ensimmäisen kerran pystyrauta kilisi aivan päätöserän lopussa ja toisen kerran jatkoajalla. Lähemmäksi maalia Valko-Venäjä ei pikkumustaa kuitenkaan saanut, vaikka joukkueella oli viimeisillä hetkillä kaksi ylivoimamahdollisuuttakin.

» Lähetä palautetta toimitukselle