Tambijevsille ei jatkoa Tapparaan

LIIGA / Uutinen
Latvialaishyökkääjä Leonids Tambijevs, 33, on jälleen vapailla markkinoilla. Miehen koesopimus Tapparan kanssa päättyi joulutaukoon, ja vaikka ainakin tilastojen valossa syntyi hyvää jälkeä, ei sopimusta jatkettu.

Latvialaisen koejakso alkoi aikanaan parhaalla mahdollisella tavalla, kun mies iski heti ensimmäisessä vaihdossaan maalin - ja samassa erässä vielä toisen. Kaiken kaikkiaan Tambijevs teki koejaksonsa aikana 12 ottelussa tehot 4+5=9 ja pääsi tehotilastossa lukemaan +6, joten ainakaan tilastollisesti peliesitykset eivät olleet huonoja. Tapparan tiedotteessa toimitusjohtaja Mikko Leinonen myöntää, ettei Tambijevs ollut pettymys, mutta toteaa joukkueen haluavan antaa peliaikaa nuorille hyökkääjilleen. Uuden hyökkääjän hankinta ennen siirtoajan päättymistä on silti edelleen mahdollista.

Tambijevs hankittiin paikkaamaan rosteria, kun Janne Ojanen loukkaantui. Ojanen teki paluun kirvespaitaan tiistaina, ja nyt keskiviikkona Tambijevs sai siis lähteä. Aina spekulaatioissa olevien rahan ja pelitapa-asioiden lisäksi päätöksen taustalla saattaa olla sekin, että nivusvaivoista kärsinyt latvialainen katsottiin hieman epävarmaksi kortiksi.

Lyhyen Tappara-pestin tilastot ovat joka tapauksessa sitä luokkaa, että seuraavan pelipaikan löytäminen ei tuottane miehelle suuria vaikeuksia.

» Lähetä palautetta toimitukselle