Tähdistöpakki Lahesalu Hokkiin

MESTIS / Uutinen
Mestiksen nousijajoukkue Kajaanin Hokki vahvistaa rivejään kovan luokan puolustajahankinnalla. Sekä Jatkoajan että Jääkiekkoliiton tähtikentällisiin valittu Viron maajoukkuepakki Lauri Lahesalu suuntaa Aurajoen rannalta Kainuuseen.

Lahesalun siirron TuTosta Hokkiin uutisoi keskiviikkona Kainuun Sanomat. Lehden artikkelin mukaan Lahesalusta kaavaillaan joukkueelle profiilipakkia uransa lopettaneen Vladimir Kolekin tilalle.

23-vuotias Lauri Lahesalu teki lopullisen läpimurtonsa Mestis-tasolle päättyneellä kaudella, jolloin hän tehtaili TuTossa komeat 6+26=32 tehopistettä ja kirjasi itselleen vieläkin komeamman teholuvun +36. Kausi oli tähdistövalintoineen niin vakuuttava, että Lahesalun siirtoa ensi kaudeksi SM-liigaan pidettiin erittäin todennäköisenä.

Ennen Turun kauttaan Tallinnan THK:n kasvatti kiekkoili Suomessa Jokipojissa sekä Tapparan ja Ässien A-junioreissa. Viron a-maajoukkueessa Lahesalu debytoi jo teini-ikäisenä, ja tähän mennessä hän on kantanut kotimaansa paitaa yli 30 ottelussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle