Sveitsi, Latvia ja Kazakstan olympiakisoihin

MAAJOUKKUE / Uutinen
Kolmesta viimeisestä olympiapaikasta kamppailtiin tällä viikolla Klagenfurtissa, Riikassa ja Klotenissa. Kahdella viimeksimainitulla paikkakunnalla isännät juhlivat, mutta sen sijaan Itävalta epäonnistui ja putosi kisoista.

Torstaina Klotenin aloitettiin Tanskan ja Norjan ottelulla. Norja ratkaisi ottelun hyvällä erikoistilannepelillä iskien kolme yli- ja yhden alivoimamaalin. Toisessa torstain ottelussa Sveitsi otti odotetun 5-1-voiton Japanista.

Lauantaina pelattiin toiset ottelut. Ensimmäisenä mahdollisuudet menetti Japani, joka hävisi Tanskalle 2-5. Tanskan sankari oli Frans Nielsen, joka teki maalin ja antoi kolme syöttöä. Sveitsikään ei päässyt helpolla Norjan kanssa, mutta onnistui voittamaan ottelun 3-1. Ottelun erikoisuus oli Sveitsin maalivahdin Martin Gerberin 2+10-minuuttinen päähän kohdistuneesta taklauksesta.

Sunnuntaina Japani aloitti Norjaa vastaan vahvasti ja johti ensimmäisen erän jälkeen 2-0. Norja kuitenkin nousi, ja Per-Age Skroder iski päätöserässä kaksi maalia, jotka toivat Norjalle 4-3-voiton pitäen olympiatoiveita hengissä. Sveitsi voitti kuitenkin Tanskan 4-2 ja näin isännät pääsivät puhtaalla pelillä olympialaisiin.

Latvia nousi voittoon viime hetkillä

Riikassa pelit alkoivat Valko-Venäjän ja Puolan kohtaamisella. Puola onnistui nousemaan kahden maalin takaa tasoihin, mutta Oleg Antonenko ratkaisi Valko-Venäjälle 3-2-voiton ajassa 54.10 tehdyllä maalilla. Isäntämaa Latvia voitti Slovenian 2-1.

Perjantainakin voittoa juhlivat samat joukkueet. Latvia voitti Puolan 3-1 ja Valko-Venäjä Slovenian 7-2 Mihail Grabovskin tehdessä kolme maalia. Näin ollen Valko-Venäjälle riittäisi tasapeli viimeisessä ottelussa Latviaa vastaan.

Slovenia voitti lohkon jumbokamppailussa Puolan 4-3, mutta Latvian ja Valko-Venäjän ottelusta muodostui dramaattinen. Ensimmäisessä erässä Valko-Venäjä iski kaksi ja Latvia yhden maalin, kaikki ylivoimalla. Toisessa erässä molemmat osuivat kertaalleen. Lisäksi erässä nähtiin yksi suihkukomennus, jonka koki Valko-Venäjän Antonenko. Latvia ehti pelata ylivoimaa noin kolme ja puoli minuuttia ilman tulosta ennen kuin Grigori Pantelejevs sai kaksiminuuttisen.

Vähän ennen kolmannen erän puoliväliä Konstantin Koltsov lisäsi Valko-Venäjän johdon kahteen maaliin, ja peli alkoi näyttää ratkenneelta. Oleg Hmylin rangaistuksen aikana Latvia kavensi kuudella neljää vastaan, kun vajaat viisi minuuttia oli pelaamatta. Kolme minuuttia ennen loppua Janis Sprukts tasoitti ja vain puoli minuuttia myöhemmin Aleksandrs Semjonovs teki voittomaaliksi jääneen osuman. Latvian tunnetusti innokas kannattajajoukko oli riemuissaan, kun joukkue nousi 5-4-voittoon.

Turnauksessa nähtiin myös suomalaisväriä, sillä Timo Favorin tuomitsi kaksi ottelua.

Itävalta epäonnistui Klagenfurtissa

Isännät aloittivat hyvin voittamalla Kazakstanin 4-0. Torstain toisessa ottelussa Ranska voitti Ukrainan 4-3 kahden tuoreen isän, Sebastien Bordeleaun ja Cristobal Huetin ansiosta.

Perjantaina Ukrainan mahdollisuudet olympiakisoihin kaatuivat lopullisesti 1-2-tappioon Kazakstanille. Itävalta sen sijaan jäi tasapeliin Ranskan kanssa. Ottelun maalintekijät olivat varsin tuttuja, sillä Itävallan maalista vastasi lupaava Thomas Vanek, kun taas Ranskan maalintekijä oli Bordeleau. Ranskan maalivahti Huet torjui 32 kertaa.

Sunnuntaina Itävallan unelmat sortuivat, kun joukkue hävisi Ukrainalle. Itävalta onnistui tasoittamaan Ukrainan johdon kolmesti, mutta Dmytro Tsyrulin maali oli liikaa ja näin voitto Ukrainalle 4-3. HPK:ta edustava Oliver Setzinger joutui toisessa erässä suihkuun selästä taklaamisesta.

Ratkaisu jäi Ranskan ja Kazakstanin ottelun varaan. Ranskalle riitti tasapeli, mutta ensimmäisen erän lopulla Andrei Samohvalov vei Kazakstanin johtoon. Maali jäikin ottelun ainoaksi. Ranska tuhosi mahdollisuutensa reilu minuutti ennen loppua joukkuerangaistukseen. Näin Kazakstan selvisi olympialaisiin toisen kerran.

» Lähetä palautetta toimitukselle