Sveitsi kiusasi pitkään − Ruotsi karkasi lopussa kapteenin johdolla

MAAJOUKKUE / Uutinen
Kapteenin voittomaalituuletus.
Ruotsi otti arvokkaat pisteet Sveitsiltä nuorten MM-kisojen alkusarjan ottelussa. Alppimaa kiusasi Ruotsia pitkään, mutta kapteenin esimerkin turvin sini-keltaiset marssivat voittoon.

Ruotsi onnistui voittamaan Tanskan vasta ottelun lopussa tekemillään maaleilla. Ottelun sankari oli ruotsalaisten kapteeni Joel Eriksson Ek kahdella osumallaan.

Ruotsi siirtyi johtoon ottelun alussa juuri kapteeninsa osumalla. Maaliin syötön tarjoili superlahjakkuus Alexander Nylander, joka keräsi ottelussa tehot 0+2.

− Tämä oli muutenkin tiukka ja fyysinen ottelu. Ensimmäisellä kympillä olimme hyviä, mutta sitten sekosimme. On aina riski, että vastustaja saa vastaiskumaaleja, kun me lauomme 16 kertaa ja he viisi, Ruotsin päävalmentaja Tomas Monten ruoti.

Filip Ahl joutui rangaistusaitioon pian 1−0-maalin jälkeen, eikä Sveitsi jättänyt tilaisuutta hyödyntämättä. Puolustaja Jonas Siegenthaler teki tasoitusosuman. Kauan Sveitsi ei ehtinyt tasatilanteesta nauttia, kun Lias Andersson venytti jo maaliverkkoja Joren van Pottelberghen selän takana.

Avauserän jälkimmäisen puolikkaan joukkueet keskittyivät lähinnä jäähyilyyn.

− Vain voittamisella on merkitystä. Kun on tyytyväinen vain lähellä olemisesta, ei ota ratkaisevaa askelta eteenpäin. Sen takia pitää ennemmin olla pettynyt tappioon kuin ylpeä tiukasta pelistä, naulasi Sveitsin päävalmentaja Christian Wohlwend.

Toisessa erässä Tim Söderlundin istuessa pikkukakkosta, iski sveitsiläisten kapteeni Calvin Thürkauf pelin 2−2:een. Maaliin saivat syöttöpisteet muut Sveitsin avainpelaajista; Siegenthaler ja nuori lupaus Nico Hischier. Thürkauf otti heti maalinsa jälkeen kaksiminuuttisen poikittaisesta mailasta, mutta Ruotsi ei onnistunut hyödyntämään tilannetta.

Sveitsi pysyi pitkään Ruotsin rinnalla, mutta viisi minuuttia ennen loppua Eriksson Ek teki ottelun voittomaaliksi jääneen 3−2-osuman. Vielä, kun Lucas Carlsson kaunisteli lukemia, otti Ruotsi arvokkaan voiton matkalla kohti lohkon voittoa.

Sveitsin maalilla Pottelberghe urakoi peräti 42 torjunnan verran, kun taas ruotsalaisten maalivahti Felix Sandström selvisi 13 kopilla.

− Kun alamme voittaa tällaisia otteluita, kaikki puhuvat Sveitsistä paljon enemmän. Van Pottelberghe antaa meille joka ilta siihen mahdollisuuden, kiitteli Wohlwend lopuksi.

EDIT: 29.12.2016 kello 3.40: Valmentajakommentit lisätty.

» Lähetä palautetta toimitukselle