Suosikit siivittivät tiensä jatkoon

MAAJOUKKUE / Uutinen
MM-kisojen kaksi ensimmäistä puolivälieräottelua eivät aiheuttaneet yllätyksiä. Molemmat ennakkosuosikit, Ruotsi ja Kanada, etenivät välieriin. Päivän nimi oli hattutempun tehnyt Ruotsin hyökkääjä Mika Hannula.

Ruotsi-USA 6-0

Tämä ottelu oli Mika Hannulan näytös. USA:n pelaajat painuivat jo ensimmäiselle erätauolle alistuneena, kun Hannula oli aloittanut näytöksensä kahdella osumalla.

Toisessa erässä Hannula veti henkeä, ja vaikka yhdysvaltalaiset yrittivät pyristellä vastaan, Ruotsi meni menojaan. Tällä kertaa maaleista vastasivat Kenny Jönssön ja Mikael Samuelsson. Kolmannessa erässä Hannula viimeisteli hattutemppunsa ja Andreas Karlsson kaunisteli lukemat 6-0:aan.

USA oli koko ottelussa täysin vastaantulija. Ruotsi teki kentällä mitä se tahtoi, vaikka viimeinen erä olikin enää vain kosmetiikkaa. Hannulan ohella ruotsalaisista onnistuivat kahden syöttöpisteen Niklas Kronvall ja Michael Nylander sekä maalin ja syöttöpisteen saalistanut ikinuori Kenny Jönssön.

Kanada käänsi kolmannessa erässä

Kanada-Slovakia 4-1

Ottelusta lähes kaiken oleellisen kertoo laukaukset maalia kohti. Kanada: 42, Slovakia: 23. Slovakia taisteli, puolusti ja yritti, mutta ottelu oli materian voitto. Ennakkosuosikki oli pitkään tiukoilla, mutta meni lopulta helposti jatkoon.

Slovakia johti pitkään Dusan Milon ensimmäisen erän lopulla ampuman avausosuman jälkeen. Kanadan piinan päätti toisen erän puolivälin jälkeen Mike Cammalleri. Ja kun putki saatiin auki, kolmannessa erässä alkoi tapahtua.

Päätöserän ensimmäinen puolisko mentiin vielä tasatahtiin, mutta sitten vaahteralehtien nuorukaiset ottivat ohjat käsiinsä. Ensin Patrice Bergeron vei Kanadan johtoon ja vain puolitoista minuuttia sen jälkeen Sidney Crosby lisäsi johtoa. Tuskin edellisestä ehdittiin toipua, kun Jeff Carter toimitti kiekon jälleen Karol Krizanin selän taakse. Pelikello ehti kulkea ainoastaan kymmenen sekuntia.

Ruotsi ja Kanada kohtaavat toisensa lauantaina välierissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle