Suomi peittosi Slovakian kenraaliharjoituksessaan

MAAJOUKKUE / Uutinen
Suomen nuoret leijonat voittivat viimeisen harjoitusottelunsa ennen MM-kisoja. Slovakia kaatui Solnassa ylivoimamaaleilla numeroin 4-1 (0-0, 2-1, 2-0).

Suomi nuorten maajoukkue toipui keskiviikon Kanada-tappiosta nopeasti, sillä perjantain kenraaliharjoitus Slovakiaa vastaan sujui joukkueelta hyvin. Suomi teki kaikki maalinsa ylivoimalla, mutta hallitsi kenttätapahtumia myös tasakentällisin.

- Aina kun pelattiin viidellä viittä vastaan, peli oli meillä hallussa. Slovakia sai harvat paikkansa ylivoimalla, mutta me olimme siinäkin selvästi tehokkaampia, kuvaili Ruotsista tavoitettu manageri Timo Bäckman ottelun kulkua.

Aiemmissa harjoituspeleissä vakuuttavasti esiintynyt Oskar Osala oli nostettu ykkösketjuun Perttu Lindgrenin laidalle. Muutos oli toimiva, sillä uudistettu ykkösnyrkki vastasi Suomen kolmesta ensimmäisestä maalista.

Maalinteon aloitti toisen erän puolivälissä Lindgren. Slovakia pääsi kuitenkin kuittaamaan Suomen johto-osuman lähes välittömästi.

- Slovakian maali tuli oman pään kiekonmenetyksen seurauksena. Joukkuetta se ei kuitenkaan tuntunut hetkauttavan, vaan voitto tuli kolmannen erän hyvännäköisellä esityksellä, Bäckman kertoi Jatkoajalle.

Suomi nousi uudestaan johtoon toisen erän lopulla Osalan ylivoimaosumalla. Syöttöpisteen merkkautti Mikko Lehtonen, joka keräsi ottelussa tehot 0+2.

Päätöserässä Suomi onnistui vielä kahdesti maalinteossa. Ensin ykköskentällisen pakkipari Timo Seppänen - Teemu Laakso rankaisi kahden miehen ylivoimalla. Vielä saman ylivoiman aikana Kai Kantola viimeisteli loppulukemat 4-1.

- Tärkeään paikkaan saatiin ehjällä esityksellä voitto, Bäckman summasi ottelun merkitystä.

Suomen maalissa Antti Härmä pääsi suhteellisen helpolla, vaikka Slovakia laukoikin 24 kertaa maalia kohti.

Harjoitusottelu oli Suomelle viimeinen ennen MM-kisojen alkua. Slovakia pelaa vielä huomenna Suomen avausvastustajaa Valko-Venäjää vastaan.

Suomen kokoonpano

uutinen

Korhonen korvaa Lehterän
[lue lisää]

Mikko Lehtonen - Perttu Lindgren - Oskar Osala

Tuomas Huhtanen - Leo Komarov - Jesse Joensuu

Vili Sopanen - Jonas Enlund - Sami Sandell

Kai Kantola - Miika Lahti - Marko Pöyhönen

Timo Seppänen - Teemu Laakso

Tommi Leinonen - Mikael Kurki

Joonas Jalvanti - Joonas Lehtivuori

Joni Haverinen

Antti Härmä (Tuukka Rask)

» Lähetä palautetta toimitukselle