Suomi kaatoi Slovakian kivuttomasti

MAAJOUKKUE / Uutinen
Baltica-turnaus alkoi poikkeuksellisesti Suomen maaperällä, kun Leijona-miehistö otti Länsi-Auto Areenalla mittaa hallitsevasta maailmanmestarista eli Slovakiasta. Pienen alkukankeuden karistua kintereistä Suomi purjehti lopulta varsin vaivattomasti 4-1 -voittoon.

Suomi ratkaisi ottelun toisen erän tehohetkellään. Leijonat takoivat alle viiteen minuuttiin kolme osumaa ja käänsivät maalin tappioaseman 3-1 -johdokseen.

Avauserä oli Suomelta suhteellisen vaisua peliä ja Slovakia johtikin ottelua Miroslav Skoviran maalilla toiseen erään lähdettäessä.

Toinen erä oli kokonaisuudessaan Suomen mahtavaa myllytystä. Kiekko ja miehet liikkuivat kuin unelma ja slovakialaiset olivat jatkuvasti potkun perässä. Toisen erän tehoryöpsäyksessä maalintekijöinä toimivat Tommi Santala, Pasi Saarela ja Arto Kuki. Santalan ja Saarelan osumat syntyivät läpiajoista. Kukin maalin saa puolestaan ottaa piikkiinsä Slovakian maalissa pelannut Miroslav Simonovic, joka näin kuittasi Kimmo Kapasen avauserässä helposti selkänsä taakse päästämän avausosuman.

Kolmannessa erässä Suomen pelissä ei ollut enää samanlaista sykettä. Erän ainoan maalin iski ensimmäisen maajoukkuepelinsä pelannut puolustaja Toni Söderholm ja näin Suomen voitto Slovakiasta kirjattiin maalein 4-1. Kyseessä oli samalla Hannu Aravirran päävalmentajauran sadas maajoukkuevoitto.

Söderholmin tapaan myös Arto Kuki iski ottelussa uransa ensimmäisen maajoukkuemaalin. Leijonien tehokkain pelaaja oli 2 syöttöpistettä kerännyt Markku Tähtinen. Baltica-turnaus jatkuu Suomen osalta keskiviikkona, jolloin vastaan asettuu isäntäjoukkue Venäjä.

» Lähetä palautetta toimitukselle