Suomen 18-vuotiaat hävisivät Slovakialle

MAAJOUKKUE / Uutinen
Slovakia voitti tänään Suomen alle 18-vuotiaat MM-kisojen alkusarjan ottelussa lukemin 3-4. Tasaisen pelin ratkaisu saatiin vasta viimeisillä minuuteilla.

Alkusarjan kolmas ottelu eteni tasaisena Slovakian siirtyessä johtoon ja Suomen kaventaessa. Kolmannen erän alussa Arsi Piispanen tasoitti ottelun lukemiin 3-3. Slovakia kuitenkin ratkaisi tärkeät pisteet itselleen.
Slovakit tekivät ottelun voittomaalin viisi minuuttia ennen kolmannen erän loppua Tuomas Santavuoren jäähyn aikana.

Ykkösketjun laituri Piispanen teki kaikkiaan kaksi Suomen maaleista. Eero Kilpeläinen jatkoi pelejään maalilla ja torjui 20 kertaa. Suomen kolmannen maalin teki sentteri Ville Vimpari. Ykkösketjun keskushyökkääjänä pelannut Valtteri Tenkanen syötti molemmat Piispasen maalit. Slovakian tehokkain oli Branislav Farby tehoilla 1+1.

Suomi on kolmen ottelun jälkeen lohkossaan kolmantena kolmella pisteellä. Suomi pelaa viimeisen alkusarjan ottelunsa huomenna lohkokärjessä olevaa USA:ta vastaan. Lohkojen kolme parasta pääsee mitalipeleihin.

» Lähetä palautetta toimitukselle