Suomalaisen jääkiekon tulevaisuuden kulmakivet aloittavat kauden AHL:ssä

NHL / Uutinen
Esa Lindellin ura Pohjois-Amerikassa ei alkanut kirkkaimmissa valoissa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Suomalaiset suurlupaukset Esa Lindell ja Julius Honka aloittavat tulevan kauden AHL:n puolella. Tulevaisuuden suomalaista puolustajaeliittiä edustavat kiekolliset puolustajat joutuvat lunastamaan paikkansa kirkkaimmissa valoissa ensiksi AHL:n kautta.

Esa Lindell ja Julius Honka aloittavat tulevan kauden Dallas Starsin farmijoukkue Texas Starsissa. Kumpainenkin puolustaja tunnetaan hyökkäävästä roolistaan, ja ainoana suomalaispuolustajan Dallasin NHL-miehistöön jäänyt Jyrki Jokipakka taas puolestaan puolustavasta roolistaan.

Lindelle nousi suuren yleisön tietoisuuteen kevään MM-kisoissa, kun mies oli joukkueen johtava kiekollinen puolustaja. Honka on edennyt urallaan erilaista polkua, sillä mies lähti jo nuorena Pohjois-Amerikkaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle