Suomalainen ja Pernaa sairastuvalle

MESTIS / Uutinen
Myrskyn silmässä viime päivinä olleen Vaasan Sportin huono tuuri jatkuu. Vaasalaisjoukkueen peräpää koki lyhyen ajan sisään kaksi pahaa menetystä, kun ykkösvahti Jaakko Suomalainen ja puolustaja Jussi Pernaa joutuivat vammojen takia sairastuvalle.

Sportin päävalmentaja Juhani Tammisen mukaan maalivahti Jaakko Suomalaisella voi olla edessään pidempikin huilitauko. Vaasalaisten selkeänä ykkösveskarina viimeiset puolitoista kautta torjunut Suomalainen kärsii reiden lähentäjälihaksen vammasta.

– Kyllä meidän täytyy molari saada, sillä en usko Suomalaisen äkilliseen parantumiseen. En ole lääkäri, mutta ainakin viikkojen poissaolosta on kuitenkin kysymys, totesi Tamminen maanantai-illan TuTo-ottelun lehdistötilaisuudessa.

Suomalaisen lisäksi vaasalaisten sairastuvalle liittyi TuTo-ottelussa kätensä loukannut luottopuolustaja Jussi Pernaa. Päävalmentaja Tammisen mukaan Pernaan kohtaloksi koitui kyynärpään vääntyminen yli normaalin liikeradan. Vamman vakavuudesta ei heti pelin jälkeen ollut tarkkaa tietoa.

– Pitää ristiä kädet ja toivoa, ettei Pernaan käsivamma ole paha. Siinä on sellainen niin sanottu "ylimeno", jonka kestosta on vaikea sanoa, huokasi Tamminen.

» Lähetä palautetta toimitukselle