Sportille lisää sopimuksia

MESTIS / Uutinen
Vaasan Sport jatkoi nuorten lupausten hankkimista joukkueeseensa. Maalivahtiosasto kiinnitettiin kertaheitolla kokonaisuudessaan.

Sportin päävalmentaja ja urheilutoimenjohtaja Antti Törmänen esitteli kuusi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2010–2011. Maalivahtiosasto laitettiin kerralla kuntoon sekä puolustukseen lisättiin kaksi A-nuorten SM-liigassa kunnostautunutta pelimiestä ja myös yksi oma lupaus kiinnitettiin hyökkäyspäähän.

Mikko Rossi jatkaa Sportin maalivahtina. Aiempina kausina kakkosmaalivahtina pelannut Rossi saa täten mahdollisuuden aloittaa kauden ykkösmaalivahtina.

– Rossi on nuori maalivahti, ainakin mieleltään, ja on osoittanut että pystyy kantamaan joukkuetta, kertoi Rossin valinnasta Törmänen.

Kakkosmaalivahdiksi kiinnitettiin Aaro Peltonen, joka pelasi viime kaudella erinomaisen kauden Sportin A-nuorten SM-liigajoukkueessa. Peltonen on ollut Sportin edustusjoukkueen mukana toistakymmentä ottelua, mutta peliminuutit näyttävät pyöreää nollaa.

Bluesin junioreista siirtyy Sportin A-nuoriin ja edustusjoukkueen harjoitusrinkiin Erno Suomalainen. Vaasaan opiskelemaan tuleva maalivahti on tuttu kasvo Suomen nuorisomaajoukkueista. Bluesissa edelliskeväänä Suomalainen voitti pudotuspelien arvokkaimman pelaajan palkinnon.

Puolustajiksi Sportiin siirtyvät Ässien Tommi Taimi, ja HIFK:n Kristian Tuohilampi. Taimi oli viime kaudella Ässien A:n puolustajien paras pistemies, joten hän tuo Sportin viivalle taitoa sekä ylivoimaosaamista rightin kätisyyden lisäksi.

Tuohilampi oli viime kaudella HIFK:n A-nuorten kapteeni. Pätevä yleispuolustaja siirtyy niin ikään Vaasaan opiskelemaan, ja pelipaikka Sportissa on täten myös looginen askel.

– Tuohilampi on todella hyvä äijä. Kristianilla olisi ollut mahdollisuus siirtyä HIFK:n miesten mukaan, mutta onneksemme hän päätti valita vaihtoehdoista meidät, Törmänen jatkoi.

Sportin oma kasvatti Mika Kujanpää jatkaa Sportissa. Viime kaudella pääosa ajasta meni A-nuorten mukana, ja Kujanpää olikin joukkueen paras pistemies. Osan kaudesta Hyökkääjä täytti edustusjoukkueen miesvajeita, ja oli pudotuspeleissä yksi pirteimmistä pelaajista avauskierroksella pudonneen Sportin riveissä. Sopimus on kaksivuotinen.

– Kujanpää on "liukas luikku", hyvä pelintekijä ja pystyy pelaamaan myös laidassa.

Sportilla on nyt koossa sopimukset kolmen maalivahdin, kolmen puolustajan ja seitsemän hyökkääjän kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle