Sport vahvistuu yhdysvaltalaispuolustajalla

LIIGA / Uutinen
Brennan pelasi viime kauden Saksassa.
Vaasan Sport on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen puolustaja Mike Brennanin kanssa. Lisäksi koeajalla joukkueessa olleet hyökkääjät Mika Kujanpää ja Teemu Henritius jatkavat kauden loppuun vaasalaisryhmässä.

Petteri Lindbohmin jäätyä NHL-seura St. Louis Bluesin vahvuuteen tarvitsi Sport uutta vahvistusta takalinjoilleen, johon vastaus löytyi 28-vuotiaasta Mike Brennanista.

183-senttinen ja 86-kiloinen Brennan edusti viime kaudella Saksan DEL-liigajoukkue Iserlohn Roostersia, jossa hänelle kertyi 51 ottelussa tehot 1+6. Rightin puolelta laukovalta puolustajalta löytyy myös yli 300 ottelun kokemus AHL:stä.

− Lindbohmin St. Louisiin jäämisen jälkeen jouduttiin reagoimaan nopeasti ja uskon, että löydettiin hyvä paikkaaja hänelle. Brennan on peruspakki, joka pystyy myös fyysiseen peliin. Hänellä on nyt kaksi kuukautta aikaa näyttää osaamisensa ja sen jälkeen tehdään ratkaisuja jatkon suhteen, kertoo Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä seuran kotisivuilla.

Brennanin sopimus kattaa loppukauden ja siihen sisältyy kahden kuukauden koeaika.

Sport ilmoitti myös alkukauden joukkueen mukana koeajalla olleiden Mika Kujanpään ja Teemu Henritiuksen saaneen loppukauden mittaiset sopimukset. Molemmat hyökkääjät ovat tällä kaudella pelaamissaan otteluissa merkkauttaneet tehot 0+2.

− Molemmat ovat tuoneet sen mitä olemme heiltä odottaneet. He ovat meidän näköisiä pelaajia; nuoria, haluavat eteenpäin ja ovat valmiita heittäytymään täysillä mukaan. Me uskomme heihin ja sitä kautta jatkopäätös oli helppo, toteaa Jämsä.

» Lähetä palautetta toimitukselle