Sport sopimukseen kahdeksan pelaajan kanssa

MESTIS / Uutinen
Mestiksessä pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella pudonnut Sport tähtää jo ensi kauden liigakarsintoihin. Kahdeksan viime kauden pelaajaa sai sopimuksen.

Sportin tie katkesi avauskierroksella Jukureita vastaan otteluvoitoin 3-2. Sportin alkukausi sujui rankasti alle odotusten, sillä joulun tienoilla Sport oli niukasti pudotuspelirajan yläpuolella. Juhani Tammisen paluun myötä alkanut korjausliike paransi sijoitusta roimasti, mutta pudotuspelien avauskierroksella kutsui laulukuoro.

- Kun lanseerasin tänne tullessani ABCD-kaavion, niin kohdat A, B ja C menivät hyvin, D eli Dream jäi toteuttamatta. Mutta ensi kaudella palaa karsinnat ja se avoin kilpailu on ainut asia mihin 57-vuotias Tamminen on aina valmis. Vaikka mökillä tikanheittoon, kunhan vaan heitetään samalta viivalta, eikä niin että toinen kahdesta metristä ja toinen kahdeksastatoista metristä vastatuuleen, Tamminen hehkutti tulevan kauden karsintojen paluusta.

Sportin sopimuspapereihin nimen laittoivat alle Paul Cabana, Miro Laitinen, Antti Jaatinen, Henry Hietaharju, Samuli Kivimäki, Jani Kiviniemi, Markus Talas ja Oskari Hakomäki.

Neljä ensimmäistä olivat läpi kauden mukana edustusjoukkueen peleissä. Paul Cabana tuli kesken kauden mukaan, ja oli loppukaudesta Sportin paras maalintekijä. Miro Laitinen ja Antti Jaatinen muodostivat yhdessä Juha Koiviston kanssa erinomaisesti toimineen kolmosketjun, ja Koivistolle ollaan tekemässä Tammisen mukaan jatkosopimusta myöskin. Hietaharjun peliaika väheni huomattavasti Cabanan hankinnan ja Ian MacNeilin paluun myötä, mutta loppukaudesta ja pudotuspeleissä peliaikaa löytyi myös viime kauden A-nuorten SM-kultamitalistille.

Markus Talas, Samuli Kivimäki, Oskari Hakomäki ja Jani Kiviniemi ovat jo pari kautta olleet edustusjoukkueen porteilla ja ovat kaikki eri määrän Mestis-otteluita jo pelanneetkin. Pääosa kaudesta on kulunut A-nuorten I-divisioonassa, missä erityisesti Hakomäki ja Kivimäki ovat loistaneet. Markus Talas on parin viime vuoden aikana kärsinyt loukkaanntumisista, mutta on tämän kauden päässyt pelaamaan terveenä. Jani Kiviniemi on ollut nelikosta eniten edustusjoukkueen käytössä.

- Olen iloinen, että saimme seuran omat nuoret jäämään Sportiin. Pidimme useita palavereja ja sain heidät vakuuttuneeksi, että he voivat edelleen kehittyä Sportissa ja että heidän kannattaa kokea täällä seuraava kausi, Tamminen kertoi nuorten Sport-lahjakkuuksien sopimusneuvotteluista.

Ensi kaudella SM-liigassa ulkomaalaisten määrää rajoitetaan herrasmiessopimuksella kolmeen. Tätä sääntöä käytetään myös tulevissa karsinnoissa ja kenties myös Mestiksessä runkosarjan aikana, joten ulkomaalaisten hankinnassa ollaan Sportissa tarkalla linjalla.

- Ensi kaudella Mestiksessä saa pelata todennäköisesti vain kolme ulkomaalaista. Nämä pelaajat meidän pitää hankkia huolella. Tässä vaiheessa ainoastaan Paul Cabana täytti kriteerit. Nicolas Besch, Jocelyn Guimond ja Blake Robson eivät näillä näkymin jatka Sportissa, Tamminen jatkoi Cabanan sopimuksen julkaisun jälkeen.

Ian MacNeilin kohtalo on taas vielä avoin. Sportilla on optio kaudesta 08-09, mutta MacNeilin kauden aikaisiin otteisiin ei oltu varauksettomasti tyytyväisiä.

- Tärkeimmät hankinnat ovat ykkösmaalivahti ja peliä tekevät puolustajat, joista on huutava pula koko kiekkoilevassa maailmassa. Mielelläni näkisin Miron (Laitinen) johtaman kolmosketjun samassa muodossa ensi kaudella ja Filip Riskan jatkavan nelosketjun keskellä, Tamminen jatkoi.

Filip Riskalla on sopimus JYP:iin ensi kaudeksi. Itse asiassa koko tämän kauden Riska pelasi Sportissa JYP-sopimuksen alaisena, kuten sopimukseen oli alustavasti viime kesänä kirjoitettu. JYP on kuitenkin kasaamassa vahvaa joukkuetta, eikä Riskan tulevasta roolista ole varmuutta. Sport ja Riska haluaisivat jatkaa yhteistyötä myös ensi kaudella.

Sportilla on sopimuksia varastossa enemmänkin, mutta sopimuksia ei vielä julkaista.

- Herrasmiessääntöjen mukaan me emme julkaise sopimuksia sellaisten pelaajien osalta kenellä kausi edelleen jatkuu, kertoi toimitusjohtaja Juha Saari.

Sportin tulevan kauden pelaajabudjettia sivuttiin julkaisutilaisuudessa pintaa raapaisemalla. Budjetin kasvu on varmaa, mutta liigakarsintojen vuoksi yhteistyökumppaneiden kanssa neuvottelu on huomattavasti helpompaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle