Skrbek suuntaa Elitserieniin

LIIGA / Uutinen
JYPissä viime kaudella pelannut tšekkipakki Pavel Skrbek on solminut kaksivuotisen pelaajasopimuksen Ruotsin pääsarjajoukkue Luulajan kanssa.

JYP-paidassa lopulta vain 17 ottelussa esiintynyt ja niissä kolme maalia alustanut Pavel Skrbek on löytänyt itselleen uusvanhan työnantajan. 33-vuotias tšekkipuolustaja suuntaa takaisin miehelle entuudestaan tuttuun Luulajaan, jonka riveissä Skrbek on kiekkoillut urallaan jo kahteen otteeseen kausilla 2002–2004 ja 2005–2008.

– Meillä on ollut jo pidemmän aikaa jatkuvaa vuoropuhelua Pavelin ja hän todella halusi jälleen tulla takaisin Luulajaan. Joten kun tilanne syntyi [Topi] Jaakolan lähdettyä muualle, tuntui hienolta, että löysimme nopeasti yhdessä ratkaisun orastaneeseen ongelmaamme, toteaa Luulaja Hockeyn toimitusjohtaja Lars Bergström seuran kotisivuilla.

– Skrbek on aina ollut valmentajan unelmapelaaja ja pidämme häntä erittäin tehokakkaana all-around-puolustajana.

Myös kokenut tšekkipakki palaa hyvillä mielin takaisin tuttuun seuraan.

– On hienoa palata jälleen Luulajaan! Tein niin perheeni kuin itseni kannalta erittäin hyvän valinnan. Olen innolla tulossa takaisin ja toivon, että voimme yhdessä jatkaa Luulajan nostamista takaisin kohti kärkikahinoita, Skrbek kommentoi tyytyväisenä.


Pavel Skrbek palaa Elitserieniin.

» Lähetä palautetta toimitukselle