Siikaluoma ja Kalapudas loppukaudeksi Kajaaniin

MESTIS / Uutinen
Kalapudas vetää päälleen jälleen Hokki-paidan.
Kuva © Timo Savela
Kajaanin Hokki saa miehistöönsä vahvistuksia, kun joukkueessa jo aiemmin pelanneet Taneli Siikaluoma ja Antti Kalapudas liittyvät joukkueeseen.

Antti Kalapudas ja Taneli Siikaluoma pelasivat Nuorten SM-sarjan puolivälierissä Kärppien riveissä TPS:ää vastaan. Turkulaisryhmä pudotti Kärpät jatkosta, joten kärppäkaksikko vapautui Hokin käyttöön ja lähtökohtaisesti molemmat viettävät loppukautensa Kajaanissa.

− Lähtökohta on se, että molemmat pelaavat loppukauden Hokissa. Kärpät voi kuitenkin tarpeen vaatiessa kutsua pelaajansa takaisin Ouluun, kertoi Hokin pelaajakoordinaattori Joonas Karjalainen.

Kalapudas on pelannut Hokin riveissä tällä kaudella 40 ottelua ja iskenyt niissä tehot 12+19. Siikaluoma on puolestaan edustanut aiemmin kajaanilaisryhmää seitsemän ottelun ajan, mutta pistetili on jäänyt vielä avaamatta.

Hokin seuraava kamppailu käydään keskiviikkona, kun se kohtaa puolivälieräavauksessa JYP-Akatemian.

» Lähetä palautetta toimitukselle