Scott Pellerin Bruinsiin

NHL / Uutinen
Viime kaudella Minnesotassa ja Carolinassa pelannut kahden suunnan laituri Scott Pellerin on tehnyt rajoittamattomana vapaana agenttina kahden vuoden sopimuksen Boston Bruinsin kanssa.

Pellerin aloitti aikanaan NHL-uransa New Jersey Devilsissä.
Hyvän tulokaskauden 1992-'93 jälkeen Pellerin hautautui farmiin
useaksi vuodeksi. Hän sai kuitenkin toisen mahdollisuuden
St. Louisissa, jossa hänestä tulikin vakiopelaaja.
Blues menetti Pellerinin viime kesän laajennusdraftissä
Minnesotaan.

Päättynyt kausi oli Pellerinin uran tehokkain.
Hän keräsi Wildissä ja Hurricanesissa yhteensä 44 pistettä
77 ottelussa. Pellerin sai Minnesotan laajennusjoukkueessa
paljon peliaikaa, mutta hänet myytiin pois siirtotakarajalla
juuri sopimuksen päättymisen takia.

Pellerin on Bruinsin kolmas UFA tänä kesänä. Martin Lapointe ja
Sean O'Donnell tekivät sopimuksensa jo kuun alussa.
Bruins on käyttänyt rahaa joukkueensa vahvistamiseen
vaipailla markkinoilla, mutta silti joukkue ei koe
kykenevänsä maksamaan parhaan pistemiehensä
Jason Allisonin vaatimaa palkkaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle