Scott Matzka suuntaa Walesiin

MESTIS / Uutinen
Viime kaudella Mestiksen mestaruuden Joensuun Jokipoikien riveissä voittanut Scott Matzka siirtyy ensi kaudeksi Englannin pääsarjaa pelaavan Cardiff Devilsin riveihin.

Kokenut jenkkihyökkääjä Scott Matzka päätyi Joensuuhun viime kauden siirtorajan kynnyksellä, kun miehen tryout Tapparassa ei onnistanut. Matzka olikin keväällä yksi uuden joukkueensa avainpelaajia, kun seura juhli historiansa ensimmäistä Mestis-mestaruutta. Runkosarjan 7 ottelussa mies nakutteli tehot 2+7 ja tappiottomissa 9 playoff-kamppailuissa messevät pinnat 5+7=12.

Matzkaa kaavaillaan uuden seuransa ykkössentteriksi.

– Scott on pelannut viime kaudet Euroopan laatusarjoissa ja Matzkalla on kaivattua johtajakykyä. Hän tuo mukanaan myös voittamisen kulttuuria, iloitsee Devilsin päävalmentaja Gerald Adams.

Ennen Suomeen saapumistaan Matzka ehti kiertämään Ruotsin, Saksan, Tanskan ja Pohjois-Amerikan sarjoja.

» Lähetä palautetta toimitukselle