Savinainen KooKoon vahvistukseksi

MESTIS / Uutinen
Alkukauden Porin Ässissä hyökännyt Veli-Matti Savinainen siirtyy lainalle Kouvolaan. Savinainen on KooKoon mukana ”toistaiseksi”.

Ässistä lainattu Veli-Matti Savinainen, 21, siirtyy Kouvolaan toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Alustavien sopimusten mukaan hyökkääjä on mukana tämän viikon otteluissa: keskiviikon kotipelissä Salamoita vastaan ja perjantaina Vantaalla. Osapuolet tulevat kuitenkin keskustelemaan myös mahdollisesta jatkosta. Loistokauden viime vuonna FPS:ssa pelannut Savinainen oli KooKoon kiikarissa jo kauden alla.

– Olimme Veli-Matti Savinaisesta kiinnostuneita jo kesällä, kun joukkuetta rakennettiin, mutta hän pääsi try-outille Poriin ja jäi sinne. Hän on taitava pelaaja ja luistelija, joten olemme tietenkin tyytyväisiä siitä, että saimme hänet nyt vahvistamaan hyökkäystämme, KooKoo-luotsi Vladimir Kolek kertoo.

Sekä keskellä että laidalla pelaamaan pystyvälle hyökkääjälle liigakausi on uran ensimmäinen. 14 ensimmäisessä runkosarjan pelissään Savinainen on iskenyt Ässille tehot 2+4. Viime kaudella Savinainen iski vihreäpaidoille Mestiksen runkosarjassa kovat pistelukemat 14+19=33.

Laina-apujen löytäminen tuli KooKoolle ajankohtaiseksi, kun se menetti molemmat ykköskentän laitahyökkääjänsä, Mikko Liukkosen ja Sami Kaartisen, pitkäksi aikaa sairastuvalle.

» Lähetä palautetta toimitukselle