Savilahti-Nagander ja Ullberg jatkavat SaiPassa, uusia pelaajia Mestiksestä

LIIGA / Uutinen
Tällä kaudella pisteen päähän pudotuspelipaikasta jäänyt SaiPa on tehnyt kahdeksan uutta pelaajasopimusta. Sopimuksista viisi on jatkosopimuksia, lisäksi joukkueeseen liittyy kolme uutta pelaajaa.

Tämän kauden aikana liigatasolle noussut maalivahti Richard Ullberg jatkaa Lappeenrannassa kaksi kautta. Tällä kaudella hän vartioi SaiPa-maalia 23 ottelussa päästäen keskimäärin 2,36 maalia ottelua kohden. Ullberg valittiin myös nuorten MM-kisoihin, mutta jäi joukkueessa kolmosvahdiksi. Hän pääsee ikänsä puolesta kisoihin myös ensi talvena.

Ruotsalaispuolustaja Per Savilahti-Nagander jatkaa Sputnik-paidassa myös ensi kaudella. Tällä kaudella hän teki 21 tehopistettä.

– Ullberg näytti tällä kaudella lahjakkuutensa ja pääsi ansaitusti pelaamaan liigassa. Savilahti-Nagander on ottanut hyviä harppauksia eteenpäin. Hän on isokokoinen, ja hänellä on hyvä laukaus, arvioi SaiPan tulevan kauden päävalmentaja Pekka Tirkkonen kahta tärkeää pelaajaansa.

Kesken kauden SaiPaan palanneen Antti Bruunin sopimuksen yksivuotinen optio on käytetty seuran toimesta. Lisäksi tällä kaudella lainapestillä Jukureissa pelannut Roope Hämäläinen on tehnyt 2+1-vuotisen sopimuksen. Hämäläinen edusti Suomea Kanadassa pelatuissa nuorten MM-kisoissa.

– Antti pääsi hyvin mukaan liigarytmiin kiinni ja auttaa joukkuetta. Roope osoitti nuorten MM-kisoissa, että pystyy pelaamaan huipputasolla energistä peliä, Tirkkonen näkee.

SaiPa on myös käyttänyt kaksivuotisen option päättyneen kauden A-junioreissa pelanneen Samuli Piipposeen.


Ullberg torjuu SaiPa-paidassa myös tulevina kausina.
Tomi Hänninen - http://www.chilipictures.fi

Mestiksen runkosarjan voittaneesta Jukureista SaiPaan siirtyy kaksi pelaajaa. Jesper Piitulainen on tuttu päävalmentaja Tirkkoselle SaPKosta. Kaudella 2009–2010 hänet valittiin Mestiksen parhaaksi tulokkaaksi. Piitulaisen sopimus on kaksivuotinen.

Markus Poukkula pelasi SaiPassa jo toissa kaudella 11 ottelua. Hän on pelannut SM-liigaa myös JYPin riveissä. Poukkulan sopimus on yksivuotinen.

– Vaikka Jesper on pienikokoinen, hän pystyy suojaamaan kiekkoa hyvin. Hän on sellainen ulkojäiden kasvatti. Markus on saipamainen pelaajatyyppi, ahkera ja kova tekemään töitä, Tirkkonen kertoo uusista hankinnoista.

Mestiksen hopeajoukkueesta Jokipojista SaiPa on hankkinut Olavi Vauhkosen. Tällä kaudella hän teki Mestiksessä 35 pistettä 42 ottelussa. Hän on aikaisemmin pelannut liigaa 62 ottelun ajan Jokereissa. Vauhkosen sopimus on mallia 1+1.

» Lähetä palautetta toimitukselle