Samuel Ivanic vahvistamaan JYP-Akatemian alakertaa

MESTIS / Uutinen
Ivanic (nro.13) kamppaili U20-kisoissa muun muassa Suomea vastaan.
JYP-Akatemia on tehnyt sopimuksen slovakkipuolustaja Samuel Ivanicin kanssa. Lisäksi hurrikaanipaidat saivat täydennystä ryhmäänsä alemmista sarjoista.

Slovakiaa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa edustanut puolustaja Samuel Ivanic siirtyy loppukaudeksi JYP-Akatemiaan. 19-vuotias puolustaja on kuluvalla kaudella pelannut kotimaansa pääsarjaa sekä kakkossarjaa. Häneltä löytyy kokemusta myös Ruotsin juniorisarjoista, sillä hän kiekkoili Djurgårdenin junioreissa kahden kauden verran.

Jyväskyläläisryhmässä kevätkaudella jo aiemmin esiintyneet Riho Embrich, Sami Tynjälä ja Henri Niemi jatkavat myös loppukauden joukkueessa. Embrich ja Tynjälä edustivat alkukauden ajan II divisioonajoukkue Liikunnan Riemua, Niemi Suomi-sarjan D-Kiekkoa.

− Riho on pelitaitava ja hyvin peliä lukeva hyökkääjä, joka pystyy pelaamaan laidassa sekä keskellä. Tynjälä puolestaan on esittänyt laadukasta avauspeliä ja tuonut sitä kautta ryhtiä alakertaamme. Henri Niemi tuo puolestaan hyvänä kiekollisena pelaajana varmuutta sentteriosastollemme, kertoi JYP-Akatemian päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi.

» Lähetä palautetta toimitukselle