Sami Nummi palaa Hermekseen

MESTIS / Uutinen
Kaksi edellistä kautta Hermeksen Mestis-joukkueessa kiekkoilut puolustaja Sami Nummi palaa loppukaudeksi kokkolalaisten vahvuuteen.

Nummi, 28, aloitti kauden Ruotsin Hästen Hockeyn joukkueessa. Aiemminkin talousvaikeuksista kärsinyt norrköpingiläisjoukkue ajautui kuitenkin rahapulaan, ja Nummi päätti palata takaisin tuttuun kokkolalaisseuraan.

Hermeksen valmentaja Pasi Arvonen näkee Nummea etenkin tärkeänä lenkkinä ylivoimapelissä.

- Nummen vahvuudet tiedetään. Hän on kova laukova puolustaja, ja niistä meillä on ollut tällä kaudella pulaa. Nummi tuo ylivoimapeliimme lisäulottavuuden, Arvonen sanoo.

Nummi pelasi kausina 2002-2004 yhteensä 76 ottelua Hermeksessä. Debyyttikaudellaan 174-senttinen ja 84-kiloinen puolustaja teki komeat 23 (6+17) pistettä. Viime kaudella forssalaiskasvatin saldo oli 8 (3+5) pistettä.

Ennen Nummen hankintaa Hermeksellä oli riveissään vain kuusi tervettä puolustajaa. Antti Uitto siirtyi kasvattajaseuransa Seinäjoen SHT:n Suomi-sarja –joukkueeseen, kun taas Mikko Huhto on arviolta noin kuukauden sivussa sivusidevamman takia. Marko Kotajärvi ja Robert Pukalovic jatkavat Suomi-sarjan Jeppiksessä.

Hermeksen joukkue on Arvosen mukaan Nummen hankinnan myötä valmis.

- En usko, että tämän jälkeen tehdään enää hankintoja. Näillä mennään, Arvonen toteaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle